maanantai 29. helmikuuta 2016

Helmikooste

Helmikuu ei todellakaan ollut mikään lukukuukausi. Pääsin lukujumista yli vasta nyt viikonloppuna, jonka aikana sitten ahminkin useamman kirjan. Toki olen iloinen, että fiilis viimeinkin palasi, mutta olisi mokoma voinut tulla aiemminkin. Nimittäin Talven lukuhaaste jumittui yhteen luettuun kirjaan. Harmillista, haaste oli hauska ja tarkoitukseni oli lukea ne kaksi muuta kirjaa (talvi & joulu) nyt helmikuussa. No, aina ei voi voittaa.

Hyvänä haasteuutisena olen kuitenkin onnistunut jo suorittamaan Kansojen juurilla-haasteen! Ja yllättävä kyllä kaikki kolme luettua kirjaa käsittelivät kukin tavallaan saamelaisia, joiden ajattelin olevan haasteen vaikein osuus. Siitä kolmannesta kirjasta bloggaan jahka ehdin. Jos lueskelen vielä muita alkuperäiskansoja käsitteleviä kirjoja, ne ovat sitten mukavia bonuksia.

Toivottavasti maaliskuu on parempi lukukuukausi!


Luetut & blogatut

Alan Dean Foster: The Force Awaken
Uusimman Star Wars-elokuvan romaaniversio. Harmillisen vähän lisämateriaalia, mutta ihan luettava kirja.

Tanskalainen tyttö [elokuva]
Taidemaalari-Einarista kuoriutuu nainen 1920-luvun Kööpenhaminassa. Kaunis ja koskettava elokuva, haluan tälle Oscareita!

Genevieve Cogman: The Invisible Library
Kirjastonhoitaja-vakooja-varas Irene jahtaa satukirjaa steampunk-Lontoossa. Hauska ja mielikuvituksellinen kirja, jatko-osa on pakko lukea.



Luetut & bloggaamattomat

Richelle Meadin Soundless, Åke Perssonin & Thomas Oldrupin Maailman pisin pajunköysi sekä Elfrida Bergmanin & Sara Lindquistin toimittama Queering Sápmi.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Genevieve Cogman: The Invisible Library (The Invisible Library #1)

Genevieve Cogman:
The Invisible Library
329 s.
Tor 2015
Kirjastosta

Irene passed the mop across the stone floor in smooth, careful strokes, idly admiring the gleam of wet flagstones in the lantern-light.

Kirjastoon liittyvää kaunokirjallisuutta ei taida kovin paljoa löytyä, ja se mikä löytyy on suurimmaksi osaksi sidottu tiukasti tähän todellisuuteen. Harmillista, kyllä kirjastosta olisi myös jännittävien seikkailujen näyttämöksi! Terry Pratchettin Keikkomaailma-kirjoissa on sentään Näkymättömän Yliopiston kirjasto, jossa on niin paljon tietoa, että se vääristää todellisuutta.

Hieman samaan tapaan toimii tämän kirjan Näkymätön Kirjasto. Se sijaitsee todellisuuksien välissä ja nuoremmat (eli siis vielä juoksukuntoiset) kirjastonhoitajat keräävät sinne harvinaiskirjoja erilaisista rinnakkaistodellisuuksista. Yksi näistä kirjastonhoitajista on Irene, joka tarinan alussa moppaa poikakoulun lattiaa palvelijan valeasussa. Oikeasti hän on paikalla kähveltääkseen tärkeäksi katsotun kirjan. Irene selviää varkaudesta kunnialla, ja saa heti Kirjastoon palattuaan sekä uuden tehtävän että ikioman oppipojan, Kain. Kaksikon on matkustettava steampunkhenkiseen Lontooseen varastamaan ainutlaatuinen Grimmin satukirja.  Paikalla selviää, että kirjan ostanut vampyyriylimys on murhattu ja kirja on hukkateillä. Irenen ja Kain lisäksi sitä jahtaavat Liechensteinin haltiasuurlähettiläs, Lontoon poliisi, Irenen verivihollinen Bradamant sekä kyseisen todellisuuden oma Sherlock Holmes, Peregrine Vale. Kilpajuoksua hidastavat niin kyborgialligaattorit kuin legendaarinen Kirjaston petturikin.

Voi että tämä olikin aivan mahtava kirja! Jos suosituksia voisi heitellä kuin serpentiiniä, tekisin niin juuri nyt. Tarina lähti käyntiin sikäli hitaasti, että ensimmäinen luku ei liittynyt juoneen mitenkään. Sen tarkoitus oli antaa lukijalle kuva Irenestä ja se onnistuikin siinä, mutta itse pidin sitä turhan irtonaisena. No, onneksi luku oli lyhyt ja sitten päästiin itse asiaan. 

Tykkäsin paljon Cogmanin rakentamasta mailmasta. Kirjasto itsessään on oma pieni maailmansa, jossa aika on pysähtynyt. Siellä on lukemattomia siipiä ja matka niiden välillä voi kestää päiviä jollei peräti viikkoja. Kirjastosta johtaa ovia rinnakkaismaailmoihin, joissa historia ja teknologia ovat kehittyneet milloin mitenkin. Kirjastonhoitajat keräävät harvinaiskirjoja, jotka ovat ilmestyneet vain tietyissä todellisuuksissa. Esimerkiksi Grimmin satuja on miltei joka todellisuudessa, mutta Irenen & Kain haluamassa kappaleessa on tarinoita, joita ei ole painettu missään muussa maailmassa. Täytyy sanoa, että Irenen työ on paljon jännittävämpää kuin omani!

Tykkäsin todella paljon myös kaikista kirjan henkilöistä ja etenkin Irenestä. Hän on fiksu, tervejärkinen, utelias ja perin kirjastonhoitajamainen.

There was nothing wrong with being curious about how a story turned out, after all, She was a Librarian. It went with the job. And she didn't want great secrets of necromancy, or any other sort of magic. She just wanted - had always wanted - a good book to read. The being chased by hellhounds and blowing things up was a comparatively unimportant part of the job. Getting the books, now that was what really mattered to her.
(s. 15-16) 


Irenen unelma on päästä muutaman vuosisadan kuluttua vanhemmaksi kirjastonhoitajaksi. He nimittäin saavat omistaa aikansa tutkimiseen ja lukemiseen. Tarinan edetessä Irenen mielessä herääkin koko joukko kysymyksiä, joihin Kirjasto ei suostu antamaan vastausta.

Se, mistä pidin aivan erityisesti oli- tai no oikeastaan näitä asioita on kaksi. Ensimmäinen on se, että tässä kirjassa ei ole minkäänlaista romanttista juonta. Jatko-osissa päädytään melko varmasti jonkinlaiseen romanttiseen kuvioon, mutta keitä siihen kuuluu jää tässä avoimeksi. Irene torjuu jämäkästi Kain ainoan yrityksen, koska heillä on tärkeämpääkin tekemistä ja totta puhuen Kai on hänen silmissään usein kuin nyrpeä teinipoika. 

Toiseksi, Irenen ja Bradamantin välinen vihamielisyys on kuvattu erinomaisesti. Irene vetää selvän rajan henkilökohtaisen ja ammatillisen välille. Hän ei pidä Bradamantista ihmisenä, mutta myöntää avoimesti tämän olevan erittäin hyvä ja tehokas kirjastonhoitaja. Naisten välinen kilpailu tulee esiin monin tavoin, mutta se ei mitenkään liity miehiin ja Irene kunnioittaa aina Bradamantin tehokkuutta jos ei tämän toimintatapoja. Pidin siitä, että Irenen vihamielisyyteen sekoittuu perustellun kaunan lisäksi turhanpäiväistä pikkumaisuutta ja kateutta. On mahtavaa kun päähenkilö ei ole täydellinen.

Jatko-osa on aivan pakko lukea jahka saan sen käsiini!


Luettu myös mm.:

Haasteet:
*Reading Challenge 2016 - 24. a book with a protagonist who has your occupation [7/40]

tiistai 9. helmikuuta 2016

Elokuva: Tanskalainen tyttö

Tanskalainen tyttö
2015

Kärsin tällä hetkellä pienoisesta lukujumista, mikä on varsin harmillista kun lukupinossa odottaa monta uutta kirjaa. Mutta, kävinpä tuossa aikani kuluksi taas elokuvissa kun seuraakin löytyi. Olen tainnut viimeisen vuoden aikana käydä elokuvissa useammin kuin muutamana edellisenä vuonna yhteensä. Eipä haittaa, katson nimittäin hyvin vähän elokuvia kotona. Niitä vain on kivempi katsella valkokankaalta ja sitten keskustella siitä, mitä tulikaan nähtyä.

Tanskalainen tyttö perustuu David Ebershoffin saman nimiseen romaaniin, joka puolestaan ammentaa tarinansa Lili Elben elämästä. Romaani on siis fiktiivinen ja elokuva vieläkin enemmän, joten elämäkerrallisuudesta ei oikeastaan kannata puhua. Pääpiirteet ovat ehkä samat kuin Lilin elämässä, mutta muuten mennään fiktion voimalla. 

1920-luvun Kööpenhaminassa elelee taiteilijapariskunta Einar ja Gerda Wegener. Molemmat ovat erinomaisia taitelijoita, mutta Einar kuitenkin niittää enemmän mainetta maalauksillaan. Gerda ei ole vielä saanut otetta omista lahjoistaan tai löytänyt jotain, jonka haluaa palavasti kuvata. Tilanne muuttuu eräänä päivänä kun Gerdan malli ei tulekaan paikalle, ja Einar pukeutuu naisten kenkiin ja balettihameeseen. Pikkuhiljaa pariskunnalle alkaa selvitä, että hameeseen pukeutuminen ei olekaan Einarille mikään vitsi tai seksielämän mauste. Einarista kuoriutuu Lili, nainen, joka hän on aina sisimmässään ollut.

En ollut lukenut tästä etukäteen yhtään arvostelua ja tiesin vain pääpiirteittäin mistä tässä olikaan kysymys. Yllätyin siis kerrassaan siitä, miten upea elokuva tämä oli kaikilta osin! Leffan näyttääkin ohjanneen Tom Hooper, jonka Kuninkaan puheesta pidin myös todella paljon. Tässä on paljon kyseisen leffan tuntua. Tarina etenee rauhallisesti ja määrätietoisesti. Einar on ahdistunut, koska kukaan ei ymmärrä vielä transsukupuolisuutta. Lääkärit diagnosoivat hänet milloin mielisairaaksi, milloin perverssiksi. Gerdaa puolestaan ahdistaa se, että Lilin elämä tarkoittaa Einarin kuolemaa. Ja silti elokuva itsessään ei ole ahdistava vaan varovaisen toiveikas jopa synkimpinä hetkinään. Suurin kiitos tästä kuuluu elokuvan vahvalle rakkaustarinalle. Gerda ja Lili rakastavat toisiaan alusta loppuun saakka. Kun Gerda viimein ymmärtää ettei paluuta entiseen ole, hän asettuu ehdoitta Lilin puolelle. Aviomiehen menettäminen tai edes Gerdan omat tunteet eivät ole loppujen lopuksi niin tärkeitä kuin  hänen rakastamansa ihmisen onnellisuus.

Vilkaisin Oscar-ehdokkuuksia enkä yhtään ihmettele sitä, että sekä Liliä esittävä Eddie Redmayne että Gerdaa esittävä Alicia Vikander ovat ehdokkaina (miespääosa & naissivuosa). En ole edes nähnyt kaikkia muita ehdokasleffoja ja olen silti sitä mieltä, että on ryöstöä jos he eivät voita. Joskus saa olla tällaisia perusteettomiakin mielipiteitä! Esimerkiksi Leonardo "pliis antakaa jo se pysti" DiCaprio ei mitenkään ole voinut olla The Revenantin roolissaan parempi kuin Redmayne tässä. Tuskinpa sellaisessa "perussankari selviytyy puskissa"-tarinassa tarvitsee niin moni-ilmeistä ja herkkää tulkintaa kuin tähän vaadittiin. Kertokaa toki ihmeessä jos olen väärässä. Luin leffan jälkeen Redmaynen haastattelun (en tietenkään muista missä), jossa hän kertoi miten pitkään ja hartaasti hänen roolisuoritustaan oli pohdittu esimerkiksi eleiden osalta. Omia suosikkikohtauksiani olivat ne, joissa Einar katselee Gerdan Lilistä tekemiä maalauksia. Niistä todella välittyy tunne siitä, että hän viimein näkee itsensä. "Tuo minä olen tämän kaiken alla."

Suosittelen elokuvaa kaikille! Ikäraja K-16 hieman hätkäytti, mutta kyllähän siellä paljasta pintaa vilahteli jonkin verran. Toivon silti, että aihe sinänsä ei vaikuttanut ikärajaan vaan se päätettiin lähinnä tuon nakuilun perusteella.


Katsottu myös mm.:

Haasteet:
*Seitsemännen taiteen tarinat

maanantai 1. helmikuuta 2016

Alan Dean Foster: The Force Awakens

Alan Dean Foster:
The Force Awakens
260 s.
Century 2016
Kirjastosta

She needed him.

En pidä itseäni kovin suurena Star Wars fanina (eli en esimerkiksi omista T-paitoja, figuureita tai ole opetellut wookie-kieltä), mutta tykkäänpä kuitenkin alkuperäisestä trilogiasta niin paljon, että uusikin leffa piti käydä katsomassa. Jopa ihan ensi-iltapäivänä, tämä tosin johtui leffaseuran aikatauluista enemmän kuin mistään muusta. Tykkäsin leffasta, siinä oli originaalin seikkailuhenkeä ja huumoria! Huomasin sitten sattumalta, että meille oli kirjastoon tilattu ja jo saatukin romaanisovitus kyseisestä leffasta. Kiinnostuin lähinnä sen vuoksi, että oletin tässä olevan sellaisiakin tapahtumia joita ei leffaan oltu saatu mukaan. Sellaista tavaraa, joka löytyy sitten extended editionista.

Yritän olla spoilaamatta mitään ratkaisevan tärkeää, mutta jos et halua tietää yhtään mitään leffasta tai kirjasta, tästä alkaen voit hyvinkin törmätä juonipaljastuksiin.

Eli siis heti ekalla sivulla ja tunnusmusiikin kajahtaessa kerrotaan seuraavaa: Luke Skywalker on karkuteillä ja häntä jahtaa Imperiumin tuhkasta noussut Ensimmäinen ritarikunta. Galaktinen Tasavalta teeskentelee parhaansa mukaan ettei ritarikuntaa olekaan. Kenraali Leia Organa on ottanut ohjat omiin käsiinsä muiden lusmuillessa ja johtaa Vastarintaa ritarikuntaa vastaan. Samalla hänen tavoitteensa on löytää Luke ja marssittaa hänet kotiin vaikka sitten hiuksista kiskoen. Galaksilla on nyt suurempiakin kuin ongelmia kuin yhden miehen angsti, vaikka sen syyt ovatkin aivan erityisen lähellä Leian sydäntä. Galaksin toivo on maailman söpöimmässä pienessä pyöreässä droidissa, jolla on kartta Luken luo. Droidi taas on hukkateillä Jakku-nimisellä aavikkoplaneetalla.

No ei tämä mitään maailman laadukkainta kirjallisuutta ollut, mutta en kyllä sellaista odottanutkaan. Sen verran olen Star Wars-kirjoja lukenut, että tunnistin kirjailijan nimen. En kyllä nyt kuollaksenikaan muista mitä kirjoja Foster nyt tarkkaan ottaen onkaan kirjoittanut, saati sitten mitä niissä tapahtui. Joka tapauksessa mies on tehtaillut näitä kirjoja enemmäkin sekä tähän maailmaan että - takakansilipareen mukaan - muihin leffoihin liittyen.

Kirja poikkesi yllättävän vähän elokuvasta. Niitä extended editionin kohtauksia oli harmillisesti vain muutama. Kumma kyllä kirjassa paljastetaan eräs juonipaljastus paljon ennen kuin se tapahtuu elokuvassa. Syy tähän ei auennut minulle. Se oli pikemminkin häiritsevää, koska se kerrottiin sellaisesta näkökulmasta, jota ei taidettu käyttää muuten ollenkaan. Toinen minua häirinnyt seikka oli se, että alku kerrottiin todella hitaasti ja sitten lopun läpi juostiin tuli hännän alla. Kirjan loppuosa oli paljon töksähtelevämpi kuin leffan.

Mutta, pidin siitä, että joissakin kohtauksissa nähtiin enemmän hahmojen pään sisään. Elokuvassahan ei voida kertoa kaikkea, mitä he ajattelevat, tai he puhuisivat jatkuvasti. Oma suosikkini oli niin kirjassa kuin elokuvassakin Finn, joka oli hauska hahmo olematta kuitenkaan porukan pelle. Hän vain haluaa päästä turvaan elämään rauhallista elämää, ja joutuukin puolivahingossa avaruuden indianajonesien mukaan...

Kaiken kaikkiaan: jos vaihtoehdot ovat elokuvan katsominen ja kirjan lukeminen, katso mieluummin elokuva.


Haasteet:
*Seitsemännen taiteen tarinat - neljäs piste, tasolla WALL-E (2008)
*Reading Challenge 2016 - 20. a science fiction novel [6/40]