torstai 27. elokuuta 2015

Mirkka Lappalainen: Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697

Mirkka Lappalainen: Jumalan vihan ruoska:
suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697

262 s.
Siltala 2012
Kirjastosta

Suuriksi kuolonvuosiksi kutsuttu nälänhätä on Suomen historian musta aukko.

No en minäkään tästä nälänhädästä tiennyt oikeastaan juuri mitään ennen tämän kirjan lukemista. Mirkka Lappalaisen kirja on erinomainen tietopaketti, mutta en kyllä suosittele sitä kenellekään joka haluaa kivaa ja kevyttä lukemista. Nuo suuret kuolonvuodet olivat niin kovin synkkiä, että niihin verrattuna musta aukkokin on melkein valoisa paikka. Noin 30% Suomen väestöstä kuoli noiden parin vuoden aikana. Lappalainen arvioi, että jos nälänhätä olisi jatkunut vielä vuodenkin, Suomesta olisi tullut käytännössä asumaton maa. Pienestä oli kiinni, että minäkin olen nyt tässä. Kiitos vain, sitkeät esivanhemmat, kun pysyitte hengissä!

Lappalainen on tutkinut ajanjaksoa perusteellisesti. Kirjassa pohditaan syitä nälänhätään ja kuvataan myös sitä, millaista nälänhätä oli eri yhteiskuntaluokissa. Syitä nälänhätään ja siihen, miksi se oli niin tuhoisa nimenomaan Suomessa oli monia. Pieni jääkausi vaikutti siihen, että sadot epäonnistuivat vuosi vuoden jälkeen. Ihan hirvittää ajatella millaista epätoivoa viljelijät tunsivat, kun kävi selväksi ettei tänäkään vuonna saatu juuri mitään vaikka kuinka oli yritetty. Sadot eivät epäonnistuneet ainoastaan Suomessa, vaan koko Ruotsin valtakunnan alueella. Niinpä kenelläkään ei ollut mistä antaa edes omilleen, saati sitten valtakunnan kaukaisen kolkan asukkaille. Lisäksi talvet olivat erityisen kylmiä ja pitkiä, eikä Suomeen reissattu ihan noin vain. Pisteenä iin päällä tiedonkulku oli hidasta ja lait ja säännöt tiukkoja, joten apua oli vaikea pyytää ja laillisesti antaa. Monet kyllä yrittivät parhaansa mukaan ja kirjassa on esimerkkejä siitä, miten tilanhoitajat joustivat vaikeassa tilanteessa ja yrittivät saada aateliset ymmärtämään miten epätoivoinen tilanne oli.

Millaista sitten oli elää kun ruokaa ei saanut ja ihmiset kuolivat kuin kärpäset? Täytyy sanoa, että eniten minua yllätti se miten vähän kannibalismia nälänhädän aikana esiintyi. Ehkä olen katsonut liikaa synkkiä elokuvia, joissa joku päätyy pataan heti kun maailma vähän murenee, tai ehkä vain olen turhan kyyninen. Jotenkin kuitenkin oletin, että nälänhädän aikaan naapuri olisi alkanut enemmin tai myöhemmin näyttää varsin murealta. Etenkin kun ottaa huomioon millaisessa köyhyydessä suuri(n) osa ihmisistä eli. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Ihmissyöntiä esiintyi hyvin vähän, koska sitä pidettiin niin kertakaikkisen epäinhimillisenä ja häiriintyneenä tekona.

Kirjassa kerrotaan kuitenkin Marketta Pertuntyttären karmeasta tapauksesta, jossa äiti oli poikansa kanssa syönyt paitsi pojan kaksi nuorempaa sisarusta myös kerjuumatkalla tapaamansa tuntemattoman pojan. Naapurit hälyttivät esivallan kun tilanne alkoi heidän mielestään vaikuttaa epäilyttävältä ja syyllisiä jahdattiin ympäri Pohjois-Karjalaa. Tapaus dokumentoitiin hyvin ja hengissä selvinnyt Marketta tuomittiin käräjillä. Hänen tekonsa oli kaiken kurjuuden keskelläkin niin hirvittävä, että virkamiehet tekivät kaikkensa hänen kiinniottamisekseen. Yhdessä tarinassa siis yhdistyy sekä äärimmäinen epätoivo ja ihmisten tekemät hirveydet että "oikeus ja inhimillisyys voittavat" fiilis.

Oikeastaan koko kirja oli sellainen. Kerrotaan synkistä asioista, mutta aina välillä sieltä pilkahtaa vähän valoa. Parhainakin aikoina olot olivat kovat ja niihin tottuneet ihmiset pakostakin sitkeitä selviytyjiä. Tämä on hyvä kirja tärkeästä aiheesta, ja antoi ainakin minulle paljon ajattelemisen aihetta.


Luettu myös mm.: Kirjanainen, Kirjoitan ja luen siis olen, Hyllytontun höpinöitä

Haasteet: 50 kategoriaa - 20. emotion/feeling

lauantai 15. elokuuta 2015

kirjankansibingon lopputulema






Kaikki hauska loppuu aikanaan, niin myös tämä haaste. Tykkäsin tästä todella paljon! Osallistumiseen ei vaadittu mitään erityistä, mitä nyt piti vilkaista luetun kirjan kantta ja katsoa sopiko se mihinkään bingoruutuun. Kaikki omani eivät sopineet mihinkään enkä laskenut mukaan sarjakuva-albumeita vaikka olisin ehkä voinutkin. En myöskään valinnut luettavia kirjoja bingo mielessäni, mutta sainpas siltikin luettua yhden bingorivin!

Bingoruudukkoon päätyivät nämä kirjat ja bingo muodostui *:llä merkatuista:


Piirroskuva - Jussi Siirilä: Barrikadikesä
*Rakennus - Milja Kaunisto: Synnintekijä
*Kengät - Cheryl Strayed: Villi vaellus
*Nainen - Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä
Punainen - Tupa ryskyi, parret paukkui: Suomen kansan rivot runot
Keltainen - Jussi Siirilä: Sekaisin Kreikasta
*Eläin - Jussi Katajala: Korpin silmät kaiken näkevät ja muita yöpuolen tarinoita
*Fiktiivinen hahmo - Enni Mustonen: Emännöitsijä
Abstrakti kuvio - Marie Lu: Legend

Yllärisuosikiksi nousi loppujen lopuksi eteläkorealaisen Kyung-sook Shinin Pidä huolta äidistä. Surullisen kaunis tarina, suosittelen!

Mukava ja helppo haaste, jonka suorittaisin mielellään uudelleenkin. Kiitoksia Kirjakaapin kummitukselle haasteen järjestämisestä!

maanantai 3. elokuuta 2015

Marie Lu: Legend

Marie Lu: Legend
295 s.
Penguin Books 2013
Kirjastosta

My mother thinks I'm dead.

Olen etsiskellyt nuorten dystopiaa, jonka maailma ei saisi minua iskemään päätäni epätoivoisena pöytään. Turhan monille kirjailijoille tuntuu riittävän se siisti idea, jota ei sitten ajatellakaan yhtään pitemmälle. Kirjojen maailma seisoo niin huteralle pohjalla, että aivastuskin kaataisi sen ja lisäksi hevoset juoksevat logiikan aukkojen läpi harjat hulmuten. Siinäpä syitä, miksi esimerkiksi suurta suosiota niittänyt Outolintu jäi minulta kesken.

Yhden kirjan perusteella on vaikea sanoa miten huteran tai tukevan maailman Marie Lu on tässä rakentanut, mutta toivossa on hyvä elää. Toistaiseksi en kompastunut suuriin epäloogisuuksiin, jos kohta tässä oli yksi silmien pyörittelyä aiheuttanut juonenkäänne.

Eli homman nimi on se, että hamassa tulevaisuudessa Day-niminen poika on oikea superrikollinen, jota Tasavallan armeija jahtaa kun muilta puuhiltaan joutaa. Maailmassa riehuu rutto, joka iskee etenkin köyhiin alueisiin. Yllätys yllätys, Dayn perhe asuu sellaisella ja hänen pikkuveljensä sairastuu. Lääkettä hankkiakseen Day turvautuu murtopuuhiin, mutta valitettavasti kaikki ei mene niin kuin Strömsössä. Samaan aikaan kultalusikka suussaan syntynyt June lopettelee yliopistoa/armeijakoulutustaan kypsässä 15 vuoden iässä. June on nero, ainoa joka on saanut Tasavallan missäliekokeessa täydet pisteet. Hänen isoveljensä Metias sysää juonen liikkeelle olemalla väärässä paikassa väärään aikaan. Yleisen terrorismin lisäksi Day halutaan nyt kiinni myös murhasta, ja June alkaa jahdata häntä kosto silmissä kiiluen.

Kaiken kaikkiaan tämä kirja olisi ollut paljon parempi ilman tuota pakollista romanssia. Sen olisi voinut korvata orastavalla ystävyydellä, tämä kun on trilogian ensimmäinen osa. Aikaa romanttisille lätinöille olisi ollut kahdessa muussakin kirjassa. Tässä olisi ihan hyvin voinut keskittyä molempien kohdalla veljien suremiseen. Mutta ainakaan tässä ei ollut kolmiodraamaa! Junea toki kosiskelee kömpelösti toinenkin jannu, mutta June ei hänestä suuremmin välitä.

Kirjan maailmaa ei avata ja tavata tässä kovinkaan paljoa, mistä minä kyllä tykkäsin. Eihän Dayllä ja Junella ole mitään syytä esitelmöidä maailmastaan, koska kaikki on heille itsestään selvää. Tasavalta, entinen Yhdysvallat, muistuttaa poliittiselta rakenteeltaan suuresti Pohjois-Koreaa. Maata on johtanut noin 40 vuotta Elector Primo, jonka kuvan on löydyttävä jokaisen kodin seinältä. Primo valitaan yhä uudelleen virkaansa vaaleilla, joissa hän taitaa olla aina ainoa ehdokas. Yhteiskunnan rikkaat asuvat kaupunginosissa, joissa on enemmän ruokaa ja sähköä kuin köyhissä kortteleissa, mutta esimerkiksi sähköä ei siltikään ole tarpeeksi ympärivuorokautiseen valaistukseen. Kuulostaa varsin pjongjangmaiselta. Ruton lisäksi Tasavallan jatkuvana ongelmana ovat Siirtokunnat, joiden kanssa se on sotinut jo pitkän aikaa, sekä Patriooteiksi itseään kutsuvat Tasavallan ikiomat kapinalliset.

Kirja on kerrottu sekä Dayn että Junen näkökulmasta. Kertojaäänet ovat erilaiset ja lisäksi kumpikin on saanut oman fonttinsa. Dayn fontti ei miellyttänyt minun silmiäni. Day ja June ovat tietenkin suorastaan ärsyttävän nokkelia ja täydellisiä, mutta asennoiduin tähän jo kirjaa aloitellessani ("kuuluu tyyliin, teeskentele vaikka että samanlaisia neroja on muissa maissa pilvin pimein"), joten se ei oikeastaan häirinnyt ollenkaan. Tykkäsin Junesta enemmän ja todella paljon siitä, että hän oli juuri niin hyvä kuin hänen piti maineensa perusteella ollakin. Ärsyynnyn aina suuresti jos naishahmon sanotaan olevan erinomainen asioissa X ja Y, ja sitten mieshahmo on kuitenkin parempi ja nainen jää taustalle. June sai juonia ja toimia ihan yksin, ja tehokkaasti hän sen tekikin.

Se mieleeni jäänyt typerä juonenkäänne on myös juonipaljastus, joten loikkaa seuraavan kappaleen yli jos et halua tietää sitä!

Day näkee ruton vaivaamilla alueilla numerosarjoja, joissa ei ole mitään järkeä. Jotenkin hän kuitenkin päättelee niistä, että Tasavalta levittää ruttoa tahallaan. Siis mitä? En sitten millään käsitä miten hän päätyy tuohon (tietysti oikeaan) johtopäätökseen tai miksi se edes oli edes sisällytetty kirjaan. Sillä ei nimittäin ole juonen kannalta mitään merkitystä, koska Day joutuu lukkojen taakse eikä tee tiedolla mitään muuta kuin angstaa muutaman sivun lisää. June selvittää asian ihan itse ja paljon loogisemmalla tavalla. Olisiko se nyt ollut niin kauheaa jos June olisi kertonut Daylle missä mennään?

Mutta siis, tämä on kelpo dystopiaa joka ärsytti huomattavasti vähemmän kuin monet muut vastaavat. Pitää odotella, että saan joskus jatko-osat käsiini.



Haasteet: kirjankansibingo - abstrakti kuvio

Tylsempää kantta saa hakea. En vieläkään ymmärrä
mikä tuo kuvio on olevinaan? Jokin tasavallan sym-
boli vissiin. Älkääkä antako tuon kuvan hämätä, sitä
piti vähän muokata kun valaistus oli kuvaamishetkellä
huono. Oikeasti kansi on tummempi eikä kiiltele.