torstai 18. tammikuuta 2018

Kyung-sook Shin: Jään luoksesi

Kyung-sook Shin:
Jään luoksesi
(Eodiseonga na-reul chat-neun
jeonhwabel-i ulli-go
, 2010)
302 s.
Into 2017
Kirjastosta

Hän soitti minulle ensimmäisen kerran kahdeksaan vuoteen.

Siitä on näköjään jo melkein kolme vuotta kun luin Kyung-sook Shinin kirjan Pidä huolta äidistä. Ihastuin kirjaan vallan kokonaan ja jäinkin elämään toivossa, että hänen muutakin tuotantoaan käännettäisiin. Viime vuonna tämä sitten tapahtui, mutta itse ehdin lukea kirjan vasta nyt. Odotukseni olivat korkealla, näin jälkikäteen ajatellen ehkä liiankin.

Kirja kertoo Jeong Yunista, joka 2010-luvulla saa puhelun nuoruudenrakastetultaan Lee Myeong-seolta. Heidän vanha kirjallisuuden opettajansa professori Yun on kuolemassa. Tarina loikkaa vuosikymmenten taakse aikaan, jolloin Jeong Yun aloitteli opintojaan. Hän tutustuu yliopistossa paitsi professoriin myös Myeong-seoon ja Yun Miru-nimiseen nuoreen naiseen, jonka kädet ovat hirvittävän arpiset. Opiskelija-arjen taustalla Etelä-Korean poliittinen tilanne kuohuu ja opiskelijamielenosoitukset valtaavat katuja.

Niin, odotin tätä kovasti ja nyt olenkin sitten aika pettynyt. Oman täysin subjektiivisen mielipiteeni mukaan tämä ei yllä lähellekään samanlaisiin lukusfääreihin kuin Pidä huolta äidistä. Luin tämän loppuun asti lähinnä siksi, että toivoin koko ajan sen sittenkin paranevan. Ehkä seuraavalla sivulla? Tai sitä seuraavalla? No höh, ei sitten. Kaiken kaikkiaan kirja oli mielestäni ennalta-arvattava ja paikoitellen erittäin epäuskottava. En minä ainakaan ole ikinä törmännyt ihmiseen, joka jaksaisi pitää samanlaisia mukaspontaaneja filosofisiapuheita kuin kirjassa pidetään toistuvasti. Saati sitten sellaiseen, joka jaksaisi niitä kuunnella (luentotilaisuuksia ei lasketa).

Ehkä tässä näkyy nyt kirjamaun lisäksi kulttuuriero? Minusta kirjan tarina oli monella tavalla päätön enkä missään vaiheessa päässyt perille siitä, mitä kirjailija nyt oikeasti haluaa tällä sanoa. Ilman kirjailijan ihan meille suomalaisille kirjoittamia jälkisanoja en olisi edes ymmärtänyt tarinan sijoittuvan nimenomaan sisäpoliittisesti kuohuviin 1980-1990-luvuille (jonnekin sinne, vuosilukuja ei mainita). Arvelen, että tämä oli itsestään selvää korealaiselle lukijalle, joka tietäisi täsmälleen millaisessa maailmassa Jeong Yun ystävineen elää ja miksi nuoriso nousee barrikadeille. He osaisivat laittaa Jeong Yunin ystävän Danin kokemukset oikeanlaiseen kontekstiin ja saisivat niistä enemmän irti. Minä olin pihalla kuin lumiukko, koska tietoni Etelä-Korean historiasta ovat varsin vähäiset.

Luulen myös, että kirjan tarina ystävyydestä ja rakkaudesta aukeaa paremmin sen kohdeyleisölle. Jotkin osat niiden kuvauksesta ovat toki universaaleja, mutta niissä oli paljon sellaisia elementtejä, jotka vain hämmensivät minua. Miksi kirjan hahmot käyttäytyvät näin? Mitä tämä merkitsee, miksi tämä on tärkeää, miksi tämä muuttaa hahmojen suhtautumista toisiinsa? Miksi tarina edes on kerrottu tällä tavoin? Suurin osa kirjasta on kohtuullisen tasaista tahtia kulkevaa, mutta lopussa tehdään toistuvia aikahyppyjä ja paljastetaan juonipaljastusasioita tavoilla, jotka itse koin kummallisen irtonaisiksi. Ehkäpä tässä näkyvät korealaiset kerrontatavat? Kirjailijan ei tarvitse selittää asioita, koska samassa kulttuurissa kasvaneet lukijat ymmärtävät mistä on kyse. Toisaalta Pidä huolta äidistä toimi loistavasti myös suomalaiselle lukijalle, joten ehkä vika on kirjassa? Tai minussa, mikä on ehkä se todennäköisin tai ainakin suurin selitys.

Olen edelleen sitä mieltä, että korealaisen kirjallisuuden kääntäminen suomeksi on hienoa. Vaikka tämä kirja ei minuun iskenytkään toivon silti, että kustantajat uskaltaisivat tarttua useammin harvinaisemman ei-länsimaalaisen kaunokirjallisuuden kääntämiseen. Maailma avartuu kummasti näitä lukiessa.

Oli tästä kirjasta muuten ainakin se hyöty, että Etelä-Korean historia alkoi kiinnostamaan! Mihin Jeong Yunin radikaalit opiskelijatoverit pyrkivät ja miksi? Täytynee tutkia löytyisikö kirjastostamme sovelias kirja tämän mysteerin ratkaisemiseksi.


Luettu myös mm.:

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 28. sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä [7/50]

torstai 11. tammikuuta 2018

Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet

Kati Närhi:
Saniaislehdon salaisuudet
129 s.
WSOY 2010
Kirjastosta

Muuan kaverini mainitsi tämän sarjakuva-albumin kerran tai pari tai jopa kolme, ja nyt viimein otin vinkistä vaarin ja luin sen. En oikeastaan lue enää kovinkaan paljon sarjakuvia. Ennen muinoin luin paljon enemmän, mutta nykyään luen lähinnä uudet osat keskeneräisistä (useimmiten manga)sarjoista. Saisin kyllä skarpata sen osalta enemmän, joten osallistun tänä vuonna Sarjakuvahaasteeseen. Jospa se innoittaisi tarttumaan niihin hienoihin lukuelämyksiin, joita sarjishyllystä epäilemättä löytyy.

Kannen perusteella odotin tämän olevan dekkarisarjis ja valmistauduin ärsyyntymään päähenkilö Agnekseen. Minulle lapsietsivät ovat useammin huteja kuin osumia. Olen esimerkiksi ehkä maailman ainoa ihminen, joka ei tykkää Flavia de Lucesta. Olinkin siksi tuplasti iloisesti yllättynyt kun kävi ilmi, että tämä ei ole dekkari eikä Agneskaan ärsytä ollenkaan. Jee! 

Albumissa on monta pientä tarinaa, jotka kaikki pyörivät Agneksen ja etenkin salaisuuksien ympärillä. Agnes on siis orpotyttö, joka asuu yhdessä hilpeän isoäitinsä kanssa Plankton-nimisessä kaupungissa. Saniaislehdossa hiippaillaan heti ensimmäisessä luvussa, jossa Agneksen luokka saa tehtäväkseen kerätä kasveja kesäloman aikana. Agnes löytää lehdosta sekä saniaisia että hämärähommissa liikkuvia ihmisiä. Kyse ei ole rikollisista vaan kaidemman tien kulkijoista, joilla on omat salaisuutensa.

Tykkäsin Närhen piirroksista, tarinoista ja Agneksesta, eli kaiken kaikkiaan kirja oli napakymppi ja varasin jo kirjastosta sarjan seuraavat osat. Piirrokset ovat tummanpuhuvia ja sopivat hyvin sekä Planktonin että Agneksen hieman vinksahtaneeseen maailmaan. Agnes unelmoi tulevaisuudesta hulluna tiedenaisena, mutta ei ole raivostuttavan pikkuvanha. Tarina on kerrottu fiksun, sarkastisenkin lapsen näkökulmasta tekemättä hänestä silti liian näsäviisasta kaikkitietäjää. Agnes saa selville koko joukon salaisuuksia puolivahingossa eikä hänellä ole mitään kiirettä kertoa niistä kenellekään. Mitä se häntä liikuttaa, että työharjoittelupaikan täti piilottelee tätä asiaa? Täti oli ihan mukava, joten antaa hänen olla.

Tarinoiden huumori nouseekin Agneksen huomioista ja häntä ympäröivistä ihmisistä. Mummo on hassu ja kovia kokenut, paras kaveri tulee todella rikkaasta perheestä ja jostain syystä ylemmän luokan Rex täytyy hurmata keinolla millä hyvällä.


Asioita, joita Agnes katuu: ne, jotka johtivat tähän.
s. 78


Luettu myös mm.:

Haasteet:
* Sarjakuvahaaste [kirja 1]
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 47. kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta [6/50]
Mikä onkin hyvä juttu, koska Agneksen omalla tavallaan viaton näkökulma tekee tarinoista vielä parempia. Joissakin tarinoissa lukija ymmärtää mistä on kysymys, mutta Agnes ei.

maanantai 8. tammikuuta 2018

Kerstin Gier: Smaragdinvihreä (Rakkaus ei katso aikaa #3)

Kerstin Gier:
Smaragdinvihreä
(Smaragdgrün, 2010)
485 s.
Gummerus 2014
Kirjastosta

"Tästä jää ruma arpi," sanoi lääkäri päätään nostamatta.

Luin siis koko trilogian yhteen menoon, joka näin jälkikäteen ajatellen olikin ehkä paras tapa lukea se. Yksityiskohdat eivät päässeet unohtumaan ja koska kaikki tapahtuu parin viikon aikana, aika tosiaan tuntuu niin lyhyeltä. Yritän taas pitää juonipaljastukset minimissä, mutta jotain edellisistä osista on kuitenkin melkein pakko kertoa.

Tarina jatkuu taas täsmälleen siitä mihin se Safiirinsinessä jäi. Gwendolyn velloo sydänsuruissa Gideonin paljastuttua valehtelijaksi, joka vain leikitteli hänen tunteillaan. Aikaa ei kuitenkaan ole hukattavaksi, sillä aikamatkustuskultin palvomalla kreivillä ei ole puhtaat jauhot pussissaan. Mitä kreivi haluaa, miksi aikamatkaajat Lucy ja Paul varastivat kronografin, ja mitä Gwendolynia koskevat ennustukset oikeasti tarkoittavatkaan?

Tokihan tuo romanttinen juoni päättyy juuri kuten arvata saattaa, joten ei siitä sinänsä sen enempää. Paitsi että! En tosiaankaan voinut sietää Gideonia, joten en aksanut tsempata nuorelle parille ollenkaan. Gier kirjoittaa kerrassaan mainioita naishahmoja, mutta päähenkilöiden poikakavereissa on parantamisen varaa. Luihuja tyyppejä kaikki.

Noin yleisesti ottaen pidin kuitenkin Gierin kirjoitustyylistä. Hänen kirjojensa hahmot vaikuttavat aidoilta teineiltä, jotka ovat toki nokkelia mutta joilla on vielä kosolti kasvamista edessään. Tämänkään trilogian juoni ei ollut kovinkaan syvällinen ja tiivistämällä sen olennaisimpaan tästä olisi tullut ehkä yksi kirja. Kuitenkin pidin eniten juuri niistä epäolennaisista kohdista. Gier kuvaa hauskasti tavallista arkielämää, jonka nämä aikamatkaseikkailut välillä katkaisevat. Gwendolyn ja Leslie puhuvat pojista, elokuvista ja koulusta, Gwendolynin perheen yhteiset ateriat ovat pakollisia ja huvittavia, ja kokonaisuuteen kuuluvat myös kotibileet ja äidinrakkaus. Lukisin Gierin kirjoittaman kirjan vaikka siinä ei fantasiaelementtejä olisikaan.

Pidän myös paljon hänen huumoristaan. Kaikki kirjan hahmot eivät heittele nokkelia lausahduksia ja mukaan mahtuu paljon tilannekomiikkaakin. Huumori on tavallaan hyvin arkista ja siksi hauskaa ja uskottavaa.


"Oh, Miss Gwendolyn, miksi te olette ottanut huivin silmiltänne? Se on määräysten vastaista."

"Luulin että se oli rotta," sanoin ja loin Gideoniin synkän katseen. "Enkä siinä tietysti varsinaisesti erehtynytkään."
(s. 116)



Keskitasoa parempia nuorten/nuorten aikuisten kirjoja, suosittelen! Tästäkin on tehty elokuva, traileri tässä:




Luettu myös mm.:

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 15. palkitun kääntäjän kääntämä kirja [5/18]
Ilona Nykyri voitti Mikael Agricola-palkinnon vuonna 2014. Ei tosin tästä kirjasta, mutta sitäpä ei tähän kohtaan vaadittukaan! Tämäkin kirja on ilmeisesti käännetty suoraan aluperäisestä saksankielisestä kirjasta. Arvostan. En pidä siitä, että suomennos on tehty mutkan kautta niin, että se on ensin käännetty jostain kielestä esimerkiksi englanniksi ja siitä suomeksi. Siinä vaiheessa voi jo alkaa kyselemään kuinka paljon kääntäessä on mennyt hukkaan alkuperäistä tarinaa.

lauantai 6. tammikuuta 2018

Kerstin Gier: Safiirinsini (Rakkaus ei katso aikaa #2)

Kerstin Gier:
Safiirinsini
(Saphirblau, 2010)
360 s.
Gummerus 2013
Kirjastosta

Southwarkin kujilla oli pimeää, pimeää ja autiota.

Lainasin koko trilogian kerralla kirjastosta ja vaikka suunnitelmana oli lukea jotain muuta osien välissä, en taida malttaa! Tässä jutussa on sitten pakostakin vähän juonipaljastuksia edelliseen osaan, mutta yritän pitää ne niin vähänä kuin voin.

Tarina jatkuu suoraan siitä mihin se Rubiininpunassa jäi. Gwendolynin ja Gideonin suudelman keskeyttää pieni demoni, jonka vain Gwendolyn voi nähdä. Kolmikko palaa edelleen hyvin oudon veljeskunnan päämajaan, minkä jälkeen kirja tarjoaa taas sekä aikamatkaseikkailua että Gwendolynin kotielämää. Edellisessä osassa esiin nousseisiin kysymyksiin ei saada kovinkaan tarkkoja vastauksia. Gier on jättänyt kaikki paljastukset viimeiseen kirjaan.

Nyt joudun kyllä ottamaan sanojani takaisin ainakin vähän. Kirjan romanssi sai minut nyt pyörittelemään silmiäni ja harmi kyllä Gwendolyn on edellistä useammin sulaa vahaa Gideonin käsissä. Tosirakkautta viikon tuntemisen jälkeen! Joopa joo. No, tämähän on suunnattu nuoremmille lukijoille kuin kolmenkymmenen toisella puolella oleville kirjastotädeille. Sinänsä Gwendolyn on kyllä uskottava teinityttö ensimmäisen vakavamman ihastuksen pyörteissä. Se on melkein maailman tärkein asia ja olisikin jos ei pitäisi selvittää aikamatkailun ja pelottavan kreivin salaisuuksia.

Vilkaisin tuossa vähän mitä olin kirjoittanut Gierin toisesta sarjasta. Näyttää siltä, että siinä häiritsi sama asia kuin tässäkin. Gwendolynista pidän kuten pidin Unien kirjojen päähenkilöstä Livistäkin. Ongelma on siinä, että en pidä ollenkaan Gideonista ja Unien kirjojen Henrystä. On vaikea tsempata päähenkilöä rakkaushuolissa kun ihastuksen kohde on kirjan inhokkini. Gideonilla tuntuu olevan jonkinlaisia ongelmia korvien välissä, niin laidasta laitaan hänen käytöksensä heittelee.

Lievästä hampaiden kiristelystä huolimatta kirja oli kivaa ja kevyttä luettavaa. Olen kerrankin malttanut mieleni enkä ole etsinyt juonipaljastuksia, joten voin vain arvailla miten sarja päättyy. Kirjan ennustukset antavat vain epämääräisiä vihjeitä.

Tästäkin kirjasta on tehty elokuva, jonka traileri on täällä. Tämä osa näyttäisi ottavan melkoisia vapauksia kirjan tapahtumien suhteen.


Luettu myös mm.

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 46. kirjan nimessä on vain yksi sana [4/50]

perjantai 5. tammikuuta 2018

Kerstin Gier: Rubiininpuna (Rakkaus ei katso aikaa #1)

Kerstin Gier:
Rubiininpuna
(Rubinrot, 2009)
344 s.
Gummerus 2012
Kirjastosta

Tyttö valahti polvilleen ja purskahti itkuun.

Tämä sarja on ensimmäinen niistä, jotka minulla on ollut tarkoitus lukea jo, ööh, vuosiluvusta päätellen noin kuusi vuotta. Hupsista, niin se aika vierii... Tykkäsin tämän kirjan ulkoasusta heti silloin kun käännös ilmestyi ja raapustin mieleeni pienen muistilapun siitä. No, trilogia on ollut käännettynä nyt jo useamman vuoden ja olen sittemmin lukenut Gierin toisen sarjan, Unien kirjat. Kokonaisuutena tykkäsin siitä ja nyt kun tähän tartuin niin toivottavasti tykkään tästäkin sarjasta. Ensimmäinen osa ainakin oli lupaava.

Rubiininpunan alussa 16-vuotiasta Gwendolynia huimaa. Tämä on sikäli huolestuttavaa, että hänen suvussaan teini-iän huimaus viittaa aikamatkustusgeenin  aktivoitumiseen ja Gwendolynilla ei pitäisi tätä geeniä olla, vaikka hän aaveita näkeekin. Se kyseenalainen kunnia kuuluu hänen täydelliselle serkulleen Charlottelle. Totta kai paljastuu, että geeni onkin Gwendolynilla, jonka on nyt otettava Charlottelle valmisteltu paikka mystisen veljeskunnan ohjailtavana. Ja tietenkin juttuun liittyy komea aikamatkustajapoikakin, kuinkas muutenkaan. 

Minä jopa pidin tuosta pienestä romanssikuviosta! Tai ehkä en niinkään siitä vaan pikemminkin Gwendolynin suhtautumisesta Gideoniin, joka siis on myös kotoisin nykyisyydestä. Poika on komea, kokenut aikamatkaaja ja saanut sitä varten koulutusta muun muassa ratsastuksessa ja miekkailussa. Hän on myös ylimielinen urpo ja olikin kiva todeta, että pelkällä komeudella ei Gwendolynia valloiteta vaikka Gideonista toki silmäniloa onkin.


"Gwendolyn?"¨

"Niin?"

"En halunnut loukata. En tarkoittanut tavallisella sivistymätöntä vaan keskivertoa. Ymmärsitkö?"

Ei kun vain parani.

(s. 251)


Sivumäärästä huolimatta kirjassa ei oikeastaan ehtinyt tapahtua kovinkaan paljon. Kuten muissakin Gierin kirjoissa, tässäkin kuvataan myös Gwendolynin parasta ystävää ja koulukavereitä sekä perhettä ja perhe-elämä. Pidin erityisesti Gwendolynin ja hänen bestiksensä Leslien ystävyydestä. Liian usein etenkin tyttöpäähenkilö on yksin tai jos muita tyttöjä kirjassa onkin, he ovat sielä kilpailemassa pojan huomiosta tylsässä kolmiodraamassa. Leslie tukee Gwendolynia niin aaveiden kuin aikamatkustuksenkin suhteen eikä vaikuta olevan kiinnostunut Gideonista.

Ajallisesti kirjassa menee vain päivä tai kaksi sekä muutama menneisyydessä vietetty tunti. Kirjassa ehditään kuitenkin esittää ne suuret kysymykset, joihin kaksi muuta osaa tuovat varmasti vastaukset. Miksi edelliset aikamatkustusgeenin kantajat, Lucy ja Paul, karkasivat aikamatkustusta kontrolloivan laitteen kanssa? Mihin laitteen 1700-luvulla kehittänyt kreivi pyrki? Mikä on omituisen (ja sovinistisen, Gwendolynkin toteaa tämän) veljeskunnan todellinen tehtävä? Kuka Gwendolyn, ennustusten rubiini, oikeastaan on?

Nopealukuinen ja vetävä kirja, suosittelen ja uppoan seuraavaksi sarjan toiseen osaan!

Kirjasta on näköjään myös tehty elokuvakin! Traileri on täällä, oma saksani ei ole niin hyvä, että osaisin arvioida dialogia millään tavalla. Hyvältä se ainakin näyttää. Pitääpä selvittää onko elokuva saatavilla jossain ja jos on, saako siihen vaikka englanninkielisen tekstityksen.


Luettu myös mm.:

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 3. kirja aloittaa sarjan [3/50]

torstai 4. tammikuuta 2018

Lukusuunnitelmia 2018

Oikeastaan en aikonut tehdä varsinaisia lukusuunnitelmia, saati sitten ihan julkisesti ilmoitettuja. Mutta, kun kerran kaikki muutkin niin miksen sitten minäkin! Sitä paitsi haasteisiin ilmoittautuminen ja osallistuminen on sinällään lukusuunnitelman tekoa, joten eihän tästä haittaakaan ole (...kai, voin saada suorituspaineita!). On sitten täysin eri asia miten suunnitelmani toteutuvat, mutta yritys hyvä kymmenen.

  • Osallistun taas Helmet-lukuhaasteeseen. Viime vuoden haaste jäi kirjaimellisesti viittä vaille, joten haluaisin kovasti lukea tänä vuonna koko haasteen. Vuoden 2018 haaste on ainakin minun mielestäni selvästi vaikeampi kuin 2017, johon en tainnut täsmälukea kuin pari kirjaa. Nyt lukemista täytyy suunnitella enemmän. En oikein tiedä pidänkö siitä vai en.

  • Olen ilmoittautunut myös Tietokirjahaasteeseen. Ei luulisi kolmen tietokirjan lukemisen olevan liian vaikeaa edes pienillä kriteereillä. Aion lukea Carrie Fisheriltä ainakin yhden kirjan jos  vain saan sen kirjastosta, joten siinä on heti yksi.

  • Lisäksi ilmoittauduin Sarjakuvahaasteeseen. Voi hyvinkin olla, että kaikista näistä ei tule erillistä blogipostausta (lähinnä ajattelen tässä jatkuvien mangasarjojen uusia osia ja vaikka Aku Ankka-pokkareita), mutta Instaan on onneksi helppo napata kuva.

  • Epäilemättä hyppään riemuissani muihinkin haasteisiin pitkin vuotta. Viime vuonna kuitenkin totesin, että minun on parasta pysähtyä hetkeksi miettimään tuleeko kirjoja oikeasti luettua sen sijaan, että ilmoittaudun kaikkeen kivan näköiseen koska se on kivan näköistä.

  • Yritän lukea kirjoja omasta hyllystäni, ne kun tahtovat jäädä aina kirjastolainojen jalkoihin. Tästä(kin) johtuen blogissa voi olla esillä viime vuotta enemmän englanninkielisiä kirjoja. En oikeastaan osta muita kirjoja kuin niitä, joita ei todennäköisesti käännetäkään suomeksi. Toinen syy englanninkielisiin on Helmetin OverDrive, tuo miltei loputon suo, josta löytyy vaikka mitä kiinnostavaa. Innostuin joululomalla e-kirjoista, saa nähdä miten kauan se tunne kestää.

  • Lisäksi haastan itseni lukemaan kirjasarjoja alusta loppuun saakka. Tässä viime vuosina on ilmestynyt kokonaan monia sarjoja, jotka ovat aina syystä tai toisesta jääneet lukematta. Lähinnä nuortenkirjoja ja spefi-osaston sarjoja. Yritän nyt lukea näitä sarjoja pois itseäni häiritsemästä ja syyllistämästä. Ensimmäisenä vuorossa on Kerstin Gierin Rakkaus ei katso aikaa-sarja, jonka ensimmäistä osaa ahmin parhaillaan.

  • Ja sitten on tietysti uutuuskirjoja joita alkaa taas ilmestyä keväällä. Olen tehnyt kirjastoon jo kymmenkunta varaustakin, lueskelen niitä sitten kun saan ne käsiini. Lisäksi uutuuksissa on aina niitä, jotka eivät kustantajien katalogeissa kuulostaneet niin hirveän vetäviltä, mutta jotka sitten saapuessaan on pakko lainata.

    Oikein erityisesti toivon, että Sei Shonagonin Tyynynaluskirja ilmestyisi tänä vuonna. Olen odottanut käännöstä jo kaksi vuotta, siitä asti kun se ensi kertaa oli kirjakatalogissa. Jospa nyt viimeinkin..?

Mutta siis, yritän olla maltillinen, mutta toisaalta lukea enemmän. Marraskuun 30 sivua päivässä-haaste saa minuun aina lukuvauhtia ja yritän nyt parhaani mukaan pitää siitä kiinni vuoden ympäri.

tiistai 2. tammikuuta 2018

Janet Evanovich: Tricky Twenty-Two (Stephanie Plum #22)

Janet Evanovich:
Tricky Twenty-Two
199 s.
Bantam Books 2015
e-kirja kirjastosta

Ginny Scoot was standing on a third-floor ledge, threatening to jump, and it was more or less my fault.

En suunnitellut lukevani kolmatta Janet Evanovichin kirjaa näin pian, mutta toisin kävi. Olinkin varannut tämän ja kun sähköpostiin kilahti noutoilmoitus (tai pikemminkin "tämä on nyt lainattu sinulle"-ilmoitus), mietin luenko kirjan nyt vai jätänkö myöhempään. Enpä sitten malttanut olla lukematta, vaikka epäillen tähän lähdinkin.

Tällä kertaa Stephanie ja Lula jahtaavat pääasiassa Ken Globovichia, Risto Reippaan näköistä opiskelijapoikaa. Häntä syytettiin opettajansa murjomisesta pesäpallomailalla. Samaan aikaan Ranger värvää Stephanien yhdeksi rikkaan pariskunnan henkivartijoista, koska täytyyhän jonkun seurata rouvaa vessaankin. Nämä kaksi näennäisesti erillistä tapausta kietoutuvat lopulta yhteen murhavyyhdiksi, jota varjostaa biologisen aseen uhka.

Tarina oli loppujen lopuksi hyvinkin viihdyttävä. Suuria yllätyksiä ei tullut ja lupaavasta alusta huolimatta Stephanien ihmissuhdekuviot eivät muuttuneet. Siltikään en malttanut jättää kirjaa kesken.  Oli ihan pakko saada tietää mitä seuraavaksi tapahtui! Pidin siitä, että kirjan vakavimmat kohtaukset eivät olleet ihan tarinan lopussa. Jännitys säilyi paremmin näin kun jäi vielä ihmettelemään mitä loppusivuissa tapahtuisi.

Noin yleisesti ottaen pidän tässä sarjassa siitä, että siinä on monia erilaisia naishahmoja. Stephanie ja Lula ovat erilaisia kaikin tavoin, mutta löytävät yhteisen sävelen viimeistään donitsilaatikosta. Stephanien ikiaikainen mummi on päättänyt olla villi ja vapaa iästään huolimatta, ja tässä osassa myös Stephanien äiti saa tehdä muutakin kuin hermoilla kotona viskin ja silityslaudan äärellä. Stephanien uhkarohkeus on selvästi peritty äidin puolelta.

Naurahdin jopa pari kertaa ääneen tätä lukiessani, joten sen ollessa kriteerinä tämän kirjan huumori toimi paremmin kuin sarjan edellisen osan.


A black Rangeman  SUV stopped in front of us and Monica Linken got out. The short skirt on her skin-tight fuchsia dress rode up high on her thigh, and her boobs almost jiggled out of the low scoop neck. She tugged her skirt down and leaned toward Ranger and me.

"I'm not wearing any underwear," she said.

"You're in good company," I told her. "Neither is Ranger."

(s. 90)


Saa nyt nähdä milloin luen ne Helmetin OverDrivesta löytyvät kaksi viimeisintä osaa.


Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 11. kirjassa käy hyvin [2/50]
Tämä oli sikäli haastava kohta, että tässähän täytyy paljastaa kirjan loppu. Ajattelin, että tämän kirjan ja sarjan kanssa tämä ei kuitenkaan ole kovin suuri juonipaljastus.