tiistai 17. lokakuuta 2017

Tiina Raevaara: Laukaisu

Tiina Raevaara:
Laukaisu
120 s.
Paasilinna 2014
Kirjastosta

Kerron teille Pauliinasta, koska minua on pyydetty tekemään niin.

Olen lukenut Helmet-lukuhaastetta ikään kuin ohimennen, lisäillen kirjoja siihen sitä mukaan kun joku sattuu sopimaan kohdalle. En edelleenkään tavoittele koko haasteen suorittamista, mutta näkyypä noita luettuja kertyvän ihan mukavasti kuitenkin. Tämän luin ihan varta vasten haasteeseen. Haastelistaa silmäillessäni mietin, että en kyllä muista lukeneeni montaa (jos edes yhtään) yhdenpäivänromaania, ja ajattelin korjata tilanteen pikimmiten. Laukaisu valikoitui lähinnä pienen sivumääränsä vuoksi. Joskus mennään siitä mistä aita on matalin!

Laukaisu kertoo perhesurmasta tai pikemminkin sitä edeltävästä päivästä. Pauliina herää jälleen tuttuun, raivostuttavaan aamutunnelmaan. Lapset nukkuvat ja masentunut tyhjäntoimittajamies Kerkko luuhaa kuka tietää missä. Aseen kanssa ulkona, käy ilmi, mutta mies sanoo melkein ampuneensa itsensä. Vain itsensä. Perheen surkea tilanne käy selväksi päivän kallistuessa iltapäivään ja lopussa Pauliina palaa kotiinsa tietämättä, mikä siellä häntä odottaa.

Sanonpa heti alkuun inhonneeni kirjan kertojaa. Olisin mieluummin lukenut Pauliinasta vaikka kolmannessa persoonassa sen sijaan, että tarinaan sotkettiin ulkopuolinen kertoja, joka kaiken lisäksi oli varsin epämiellyttävä tyyppi. Toinen asia, josta en pitänyt, oli väkisin lisätyn tuntuinen pornoelokuvakohtaus. Ihan kuin naisella ei voisi mennä tarpeeksi huonosti ilman, että häntä käytetään vielä seksuaalisesti hyväksikin. Tämä on trendi, josta en ole koskaan pitänyt kirjallisuudessa tai mediassa noin ylipäätään. Jos naiselle halutaan angstinen tausta tai juonenkäänne, hänet raiskataan tai vähintäänkin sillä uhataan. Monessako kirjassa näin tehdään mieshahmolle?

No, kuitenkin. Pauliinan tarina sinänsä oli kiinnostava tuota lukuun ottamatta. Hänen elämänsä on niin lohdutonta tarinan alussa. 


Mätäneminen oli tullut taloon heidän mukanaan. Pihan luumupuut kuolivat, salaojat tukkiutuivat ja nurmikko muuttui suoksi, lapset syntyivät ja varastivat kaiken ajan, kukaan ei enää jaksanut leikata nurmikkoa, kukaan ei enää jaksanut hankkia polttopuita ja täyttää taloa takkatulen hennolla ja hitaasti leviävällä kuumuudella. Sähköpatterienkin lämpö karkasi ulos huonosti eristetyistä seinistä ja Pauliina paleli jatkuvasti.

Elämä ei ollut hyvää vaan sotkuista, kylmää, märkää ja pahanhajuista.
(s. 21)


Raevaara kuvaa taitavasti sitä tappavan tylsää ja toivonta elämää, jota Pauliina elää. Samalla tavalla taitavasti hän kirjoittaa myös siitä toivon kipinästä, jonka Pauliina löytää sisältään. Kun tämän yhdistää siihen, mitä kirjan lopusta tietää etukäteen, lukukokemus on hiipivän kauhea. Yhtäällä Pauliina iloitsee ensi kertaa vuosiin jostain, toisaalla lukija tietää tarkalleen mitä Kerkon lähettämät tekstiviestit tarkoittavat...

Pauliinan elämän kaaosta katkaisevat faktat suomalaisesta perheväkivallasta. Perhesurmia tekevät sekä miehet että naiset. Niitä tehdään aseella, heittämällä lapset kaivoon, hukuttamalla ja tyynyllä tukehduttamalla. Vuodet ilman perhesurmia ovat harvinaisempia kuin vuodet, jolloin tapahtuu vähintään yksi sellainen tragedia. Kerkon päätöksen taustalla oli masennus, johon hän ei saanut apua. Kuinkahan monen todellisen perhesurman takana on samanlainen tilanne?


Luettu myös mm.:

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 19. yhdenpäivänromaani [31/50]

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa

Selja Ahava:
Ennen kuin mieheni katoaa
231 s.
Gummerus 2017
Kirjastosta

Meri aukeaa.

No ihan hypetyksen vuoksi tartuin tähän, myönnän sen. Viime viikkoina (kuukausina?) on ollut vaikea löytää sellaista lehteä, jossa ei olisi ollut jonkinlaista arvostelua ja kommenttia joko kirjasta tai kirjailijasta. Pitihän se nähdä jo yleissivistyksenkin vuoksi mistä on kyse. 

Kirjan tarina on jaettu tavallaan kahtia. Toinen puoli kertoo Kristoffer Kolumbuksesta ja hänen yrityksistään löytää merireitti Intiaan. Löytyy taikauskoa, löytyy ihmisiä, löytyy saaria, löytyy asioita jotka muuttavat koko silloisen maailmankuvan. Intiaa vain ei löydy. Toinen puoli kirjaa kertoo naisesta, joka menettää miehensä. "Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen." Sanojen jälkeen on elämä ennen, miehen kanssa, ja elämä jälkeen, miehen kadotessa naisen tieltä.

Jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin en suuremmin piitannut noista Kolumbus-osioista. Ymmärrän kyllä niiden tarkoituksen ja uusien alueiden kartoittamisen yms. symboliikan, mutta minuun ne eivät kolahtaneet ollenkaan. Mietin niitä lukiessani, että olisipa tämäkin kirja ollut paljon lyhyempi jos nämä turhat osiot olisi jättänyt pois. Toki mielipiteitä on yhtä monta kuin lukijaakin, mutta minuun ne eivät kolahtaneet ollenkaan.

Siitä varsinaisesta tarinasta kyllä pidin. Sehän on kirjailijalle erittäin omakohtainen ja kirja on jopa omaelämäkerrallinen. Ahavan puoliso, kirjan naiskertojan aviomies, jysäyttää eräänä päivänä pöydälle pommin, jonka purkaminen muuttaa kaiken. Millaista on, kun aviomiehesi ilmoittaakin olevansa transsukupuolinen ja nainen? Että hän on aina ollut nainen parransängen ja karheiden käsien alla? Että koko parisuhteesi hänen kanssaan on ollut tavallaan valhetta, koska et ole koskaan tavannutkaan sitä henkilöä, joka hän oikeasti on? Miten suhtautua siihen vieraaseen naiseen, joka miehen nahoista kuoriutuu kuin perhonen kotelosta? 


Kun katson tätä kuvaa ja yritän kertoa itselleni, että tuo mies ei viihtynyt tuossa kauniissa vartalossaan, jonka aamu-unisen tuoksun saatan vieläkin tavoittaa, en vain - 

On kuvia, joissa sen voi uskoa. Mutta on kuvia kuten tämä, jossa lauseet vain kieltäytyvät yhdistymästä. Tämä kuva oli totta.


Minusta kirja oli kauniisti kirjoitettu vakavasta ja henkilökohtaisesta aiheesta. Miestä, naista nimeltään Lili, ei demonisoida missään kohdassa ja hänen onnensa on myös tärkeää. Tarina on kuitenkin kerrottu naisen, hänen vaimonsa, näkökulmasta ja hänelle tilanne on erittäin vaikea. Hän haluaa hyväksyä miehensä sellaisena kuin hän todella on, mutta. Mutta, mutta, aina on se mutta. Kun mies viimein voi vapaasti olla oma itsensä, naisen rakas aviomies katoaa. Hänen tilalleen astuu nainen, joka on kertojalle vieras, jota kertoja ei halua aviomiehensä paikalle. Ei hän rakasta tätä tuntematonta naista vaan omaa aviomiestään, jotka ovat sama henkilö eivätkä kuitenkaan ole.

Hieno kirja (tai ainakin sen puolikas)!


Luettu myös mm.:

Haasteet: 
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 45. suomalaisesta naisesta kertova kirja  [30/50]

lauantai 30. syyskuuta 2017

Syyskooste

Edistystä: neljä luettua kirjaa ja vieläpä muistin tämän kuukausikoosteenkin! Pöydälläni on vino pino lukemista odottavia opuksia ja optimistina toivon lukevani yhden jo huomenna, jotta lokakuu alkaisi lukemisen kannalta erityisen hyvin.


Luetut & blogatut

Bridget Quinn: 15 Women Who Made Art and Made History (in That Order)
Pieniä naistaitelijoiden elämäkertoja. Kiinnostava aihe, opin uutta vaikka kaikki ei mieleeni jäänytkään.

Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa
Satu nälkäisestä kissasta ja pienestä tytöstä. Tykkäsin sekä tarinasta että kuvituksesta, sopinee kirjavinkkarin pakettiinkin.

Hanna Kinnunen & Aino-Kuutamo Uusitorppa: Valtavan ihana: havaintoja naisen kehosta ja kiloista
Nainen, hyväksy itsesi. Hyvä aihe ja hyvin kirjoitettu, positiivinen lukukokemus.

Kaari Utrio: Hupsu rakkaus
Leskirouva, kapteeni ja hupsuksi tekevä rakkaus. Hauska ja ihana, ei mitenkään voinut jättää kesken.

Kaari Utrio: Hupsu rakkaus

Kaari Utrio:
Hupsu rakkaus
451 s,
Amanita 2017
Kirjastosta

- Tässä asuu Helsingin rikkain mies!

Meidän kirjastossa on näköjään niin nopeita asiakkaita, että joskus kirjastotätikään ei ole ekana varausjonossa. Tätä piti odotella pari viikkoa, mutta kyllä se oli sen arvoistakin. Istahdin aamusella sängylle ajatuksenani lukea tunti ja siirtyä sitten muihin hommiin. Hah! Luin koko kirjan yhteen menoon itsekseni naureskellen kun en millään malttanut jättää kesken. 

Vuonna 1832 nuori leskirouva Hedda Becke saapuu Helsinkiin pikkuserkkunsa kutsusta. Nora Werner on pyytänyt häntä seuraneidikseen ja Hedda on asiaa harkittuaan jättänyt kotiopettajattaren pestin Noraa auttaakseen. Perillä Heddalle selviää, että Noran vanhemmat eivät tienneet hänen tulostaan ja vielä samana yönä Heddan ja Wernerin perheen elämä muuttuu peruuttamattomasti. Tilanteeseen sekaantuu myös Harry Lindmarck, aatelinen kapteeni, joka ihastuu kuvankauniiseen Noraan ensisilmäyksellä...

Tarina veti mukanaan heti alusta lähtien. Helsingistä siirrytään nopeassa tahdissa maalaiskartanoon,tai pikemminkin kartanoihin. Pitäähän naapureiden ja pappilan väenkin päästä pistämään lusikkansa soppaan. Yllätysperijöitä, ei-toivottuja kosintoja ja muita katastrofeja löytyy joka nurkan takaa. Kirja on romanttinen komedia, lopulta jopa farssi, josta nautin todella paljon. Loppua olisi mielestäni voinut tiukentaa, mutta toisaalta kaikki palaset napsahtivat sopivasti kohdilleen.

Kaikista eniten pidin tarinaa ja juoniviidakkoa kuljettaneista hahmoista. Hedda Becke on järkevä nainen, jonka rakkaus tekee hieman hupsuksi. 


Hedda kumarsi. Hän ei ollut niiannut kymmeneen vuoteen, ei sen jälkeen kun oli mennyt naimisiin merikapteeni Becken kanssa ja ruvennut rouvaksi kahdeksantoistavuotiaana.
(s. 15)


Olin myyty jo siinä vaiheessa kun hän esitteli itsensä Wernereille, mutta kohtaaminen maantierosvojen kanssa oli viimeinen naula siihen arkkuun. Mikä sankaritar! Nora Werner puolestaan on hemmoteltu narsisti, joka käyttää häikäilemättä hyväkseen kauniita kasvojaan. Muuta hänellä ei olekaan. Harry Lindmarck on kauniisiin kasvoihin langennut onneton mies, jota painaa isänsä raskas salaisuus. 

Lisäksi hahmogalleriaan kuuluvat muun muassa häijy hovineuvos, suulas vanha majuri, vetäytyvä vanha neiti ja lujatahtoinen talousmamselli. Nuo Utrion kirjoista löytyvät hahmoluettelot lyhyine kuvailuineen ovat hilpeää luettavaa.

Lukiessani mieleni päätti kiinnittää erityistä huomiota siihen, miten monella tavalla kirjan naiset selviävät miesten hallitsemassa maailmassa. Syynä lienee eilen lukemani nettikeskustelu (linkin hukkasin jo), jossa esimerkiksi Harlequinin kustantamia historiallisia romanssipokkareita arvosteltiin kovinkin sanoin niiden feminismistä. Ei siis feminismiä teemana, vaan sitä miten kyseisissä pokkareissa päähenkilöillä on aina niin modernit arvot, ja sankarittaret mielipiteineen ja asenteineen on temmattu suoraan nykyajasta. Utrion kirjoissa näin ei ole ja suurimman osan ajasta pidän tästä lähestymistavasta enemmän. Hahmot toimivat aikansa tapojen ja arvojen puitteissa.

Hupsun rakkauden monet naishahmot ovat löytäneet erilaisia tapoja hallita omaa elämäänsä. Joillekin se tarkoittaa naimattomuutta, joillekin taas järkiavioliittoa. Merikapteenin leskenä Hedda Becker on suorastaan kadehdittavassa asemassa, onhan hänellä omaa omaisuutta ja käytännössä kaikki päätösvalta oman elämänsä suhteen. Orpo ja pennitön Nora Werner on täysin oman viehätysvoimansa ja muiden armeliaisuuden varassa. Hän käyttää kauneuttaan häikäilemättä päästäkseen elämässään eteen päin, mutta eipä hänellä paljon muita vaihtoehtojakaan ole. Kirkkoherran vanhapiikasisar Lovisa Molin on täysin riippuvainen veljestään eikä ota vastaan uutisia potentiaalisista kälyistä mitenkään iloisena. Emäntä talossa tekisi Lovisasta hyödyttömän. 

Jokainen nainen löytää lopulta oman paikkansa elämässä, parhaimman minkä kukin heistä voi mielestään saada.

Mutta siis, ihana kirja, suosittelen!


Luettu myös mm.:

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 6. kirjassa on monta kertojaa  [29/50]

maanantai 25. syyskuuta 2017

Hanna Kinnunen & Aino-Kuutamo Uusitorppa: Valtavan ihana: havaintoja naisen kehosta ja kiloista

Hanna Kinnunen & Aino-Kuutamo Uusitorppa:
Valtavan ihana:
havaintoja naisen kehosta ja kiloista
190 s.
Otava 2017
Kirjastosta

Tämän kirjan tavoite on yhdistää kehonsa kanssa kamppailevat naiset.

Siinä se varmasti onnistuukin. Sattuipa silmääni uutuuskirjoista ja täytyy sanoa, että tämä on niitä herätelainoja joiden nappaamista ei kadu lainkaan. Kirja oli hyvin positiivinen ja pohdiskeleva lukukokemus, vaikka siinä käsiteltiinkin joskus hyvin tuskallistakin aihetta eli naisen omakuvaa ja kiloja. 

Kirjailijat kertovat omien kokemustensa ja havaintojensa kautta siitä, millainen naisen kehon pitäisi olla. Juonipaljastus: sellainen, jossa nainen itse viihtyy. Tämä onkin sitten hankalampi tavoite saavutettavaksi, koska omassa kehossa tuntuu olevan aina jotain vikaa. Kirjassa keskitytään eritiyisesti siihen miten vaikea naisen on tuntea olonsa kauniiksi ja hyväksi jos kiloja löytyy enemmän kuin kauneusihanne sallii. Miten voit viihtyä itsessäsi jos ympäristö haluaa sinun olevan toisenlainen?

Kirja oli ainakin minulle hyvin henkilökohtainen lukukokemus. Kinnunen ja Uusitorppa kertovat rehellisesti omasta elämästään ja kehosuhteestaan. He puhuvat kaunistelematta siitä, miten vaikeaa on ollut päästä mielentilaan, jossa hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Loputtomat laihdutuskuurit, vaa'an ja ruokavalion tarkkailu ja peiliin epätoivoisesti tuijottelu ovat heille tuttua. Niin on varmasti monelle muullekin naiselle. Minullekin.

Kirjan läpi kantaa ajatus itsensä hyväksymisestä ja armollisuudesta itseään kohtaan. Kukaan ei ole täydellinen joten jospa jonain päivänä löytäisit itsestäsi jotain kaunista loputtomien vikojen sijaan ja keskittyisit siihen? Vyötärölläsi voi olla jenkkakahvat, mutta silmiesi väri voi saada enkelit itkemään kateudesta. Allisi voivat heilua tuulessa, mutta käsiesi siroutta ihailisivat satuprinsessatkin. Rintasi voivat roikkua kohti lattiaa, mutta käsivarsiesi voimalla kannetaan ehkä itkevää lasta. 


Et tarvitse ruoskintaa keneltäkään, varsinkaan itseltäsi. Sinä ansaitset ja tarvitset rakkautta ja sinä itse voit sitä itsellesi eniten antaa.
(s. 187)


Toki kirjassa käsitellään kiloja muultakin kantilta, mutta minulle tuo oli ehdottomasti se tärkein anti. Kehu päivässä naisen tiellä pitää ja jos kyseessä on vielä omakehu, tie on äkkiä ääretön ja upea valtatie.


Luettu myös mm.:

Haasteet:
*Helmet-lukuhaaste 2017 - 11. jonkun muun alan ammattilaisen tunnetun ihmisen kirjoittama kirja [28/50]

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa

Magdalena Hai:
Kurnivamahainen kissa
47 s.
Karisto 2017
Kirjastosta

Kauan sitten kaukana poissa, mutta ei aivan niin kaukana kuin voisi kuvitella, oli maa, joka kärsi kovasta kuivuudesta ja köyhyydestä.

Luin Magdalena Hain Gigi & Henry-sarjan sitä mukaan kun se ilmestyi. Se kiipesi nopeasti yhdeksi vanhemmille lapsille tai nuoremmille nuorille tarkoitettujen kirjasarjojen suosikeiksi, koska steampunkia nuorille? Loistava idea ja hyvä toteutus! Kauhusta en genrenä välitä, joten Haiseva käsi on vieläkin lukematta. Tämän nappasin kuitenkin toiveikkaana mukaani heti kun se kirjastoomme tuli.

Kurnivamahainen kissa on saturomaani, jossa kuolevaan maailmaan syntynyt pienen pieni tyttö tapaa valtavan suuren kissan. Kissa on jatkuvasti nälkäinen ja onkin syönyt melkein kaiken maailmasta. Metsät, armeijat, lopulta unelmatkin. Se haluaa syödä myös tytön, jonka on käytettävä kaikki nokkeluutensa ja rohkeutensa maailman pelastamiseksi.

Tarina oli ihana sateisen illan satu ja yllättävän melankolinen. Kissa ja tyttö näkevät matkalla monenlaista kurjuutta, jota kissan nälästä kurniva vatsa on saanut aikaan. Kirjassa on Teemu Juhanin kaunis mustavalkoinen kuvitus, joka tukee tarinaa. Mietin kyllä lukiessani olisivatko värikuvat olleet parempia, mutta se lienee makuasia.

Kurnivamahainen kissa
s. 12
Pidin todella paljon tarinasta ja vielä enemmän Magdalena Hain kirjoitustyylistä. Hänellä on niin hauska tapa kuvata asioita erikoisten ja ihastuttavien vertausten kautta.


Kissa ja tyttö jatkoivat matka yhdessä. Kissa oikealla puolella korkeana kuin harmaapintainen kuusi ja tyttö pienenä kuin postilaatikko.
(s. 7)


En ole työssäni kirjavinkkari, mutta tulipa heti mieleeni, että ensimmäinen luku olisi varmasti sopiva vinkkarinkin ääneen lukemaksi. Samoin tarina on varmasti mainio iltasatu muillekin kuin kirjastotädeille, joko lapsen yksin tai yhdessä vanhempien kanssa luettavaksi.


Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 21. sankaritarina [27/50]

maanantai 4. syyskuuta 2017

Bridget Quinn: Broad Strokes: 15 Women Who Made Art and Made History (in That Order)

Bridget Quinn:
15 Women Who Made Art and
Made History (in That Order)

216 s.
Chronicle Books 2017
e-kirja kirjastosta

It was 1987, the spring of my first college year in California.

Tämä jäi mieleeni kesälomalla kun etsin kiinnostavia e-kirjoja Helmet-kirjastojen Overdrivesta. En tiedä taiteesta yhtään mitään, mutta ajattelin, että kirja voisi hyvinkin olla mielenkiintoinen. Kuinka monta naistaitelijaa pystyt nimeämään näin äkkiseltään? Minulle tuli mieleeni vain Frida Kahlo, vaikka maailma ja historia ovat varmasti täynnä lahjakkaista naisia. Ajattelin, että jos ei muuta niin kirjalla olisi ainakin yleissivistävä vaikutus.

Bridget Quinn on taidehistorian opettaja, joka opiskeluaikanaan huomasi saman asian kuin minä. Naistaiteilijoita ei tuotu esille juuri ollenkaan ja paksuissa taidehistoriikeissa he ovat ehkä pienenä viitteenä, miestaiteilijan muusana ja/tai rakastajattarena. Voivottelun sijaan Quinn päätti tehdä asialla jotain ja kirjoitti tämän kirjan, jossa esitellään lyhyesti 15 naistaiteilijaa eri aikakausilta. Kirjassa on paitsi elämäkerrat, myös muutama kuva jokaisen taiteilijan teoksista.

Kirja oli täynnä nimiä, joista minulla ei ollut minkäänlaista mielikuvaa. Rosa Bonheur, Lee Krasner, Kara Walker? Nuokaan nimet eivät sanoneet minulle yhtään mitään. En voi kyllä nytkään väittää muistavani kaikki 15 naista, mutta jäi kirjasta sentään jotain käteen. Elämäkertaesittelyt ovat ytimekkäitä ja niissä on kerrottu naisista taiteen kautta. Vähemmän 'niin monta lasta hän sai' ja enemmän 'näin lapset vaikuttivat hänen taiteeseensa'.

Parhaiten minulle jäivät mieleen Judith Leyster ja Marie Denise Villers. Miksi? Koska kummankin teoksia luultiin pitkään (miespuolisten taideasiantuntijoiden keskuudessa) miesten tekemiksi. Kun totuus paljastui, uusien lahjakkaiden naistaiteilijoiden löytymistä ei juhlittu millään tavalla. Kun totuus paljastui, alkoi maalauksista kummasti löytyä epätäydellisyyksiä joita ei aiemmin ollut ollut. Valitettavasti en yllättynyt.

Taidehistoriikkien lisäksi kirjassa kulkee mukana Quinnin oma tarina taideopiskelijasta taideopettajaksi. Hieman oudolta kuulostivat Quinnin pakkomielteet tiettyjä teoksia kohtaan. En voi kuvitellakaan tuijottavani samaa taulua tuntitolkulla joka päivä vuodesta toiseen. Kirjan loppupuolella minua alkoi häiritsemään se, miten amerikkakeskeinen siitä tuli. Alkupuolella sentään mainittiin muutama eurooppalainen nainen, mutta sitten oltiinkin Amerikassa kaiken aikaa. Olisi ollut kiva lukea muunkin maalaisista taitelijoista, mutta pointtina toki olivat Quinnin omat valinnat ja suosikit.

Kuitenkin, kiinnostava kirja!


Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 48. kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän [26/50]