sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa

Magdalena Hai:
Kurnivamahainen kissa
47 s.
Karisto 2017
Kirjastosta

Kauan sitten kaukana poissa, mutta ei aivan niin kaukana kuin voisi kuvitella, oli maa, joka kärsi kovasta kuivuudesta ja köyhyydestä.

Luin Magdalena Hain Gigi & Henry-sarjan sitä mukaan kun se ilmestyi. Se kiipesi nopeasti yhdeksi vanhemmille lapsille tai nuoremmille nuorille tarkoitettujen kirjasarjojen suosikeiksi, koska steampunkia nuorille? Loistava idea ja hyvä toteutus! Kauhusta en genrenä välitä, joten Haiseva käsi on vieläkin lukematta. Tämän nappasin kuitenkin toiveikkaana mukaani heti kun se kirjastoomme tuli.

Kurnivamahainen kissa on saturomaani, jossa kuolevaan maailmaan syntynyt pienen pieni tyttö tapaa valtavan suuren kissan. Kissa on jatkuvasti nälkäinen ja onkin syönyt melkein kaiken maailmasta. Metsät, armeijat, lopulta unelmatkin. Se haluaa syödä myös tytön, jonka on käytettävä kaikki nokkeluutensa ja rohkeutensa maailman pelastamiseksi.

Tarina oli ihana sateisen illan satu ja yllättävän melankolinen. Kissa ja tyttö näkevät matkalla monenlaista kurjuutta, jota kissan nälästä kurniva vatsa on saanut aikaan. Kirjassa on Teemu Juhanin kaunis mustavalkoinen kuvitus, joka tukee tarinaa. Mietin kyllä lukiessani olisivatko värikuvat olleet parempia, mutta se lienee makuasia.

Kurnivamahainen kissa
s. 12
Pidin todella paljon tarinasta ja vielä enemmän Magdalena Hain kirjoitustyylistä. Hänellä on niin hauska tapa kuvata asioita erikoisten ja ihastuttavien vertausten kautta.


Kissa ja tyttö jatkoivat matka yhdessä. Kissa oikealla puolella korkeana kuin harmaapintainen kuusi ja tyttö pienenä kuin postilaatikko.
(s. 7)


En ole työssäni kirjavinkkari, mutta tulipa heti mieleeni, että ensimmäinen luku olisi varmasti sopiva vinkkarinkin ääneen lukemaksi. Samoin tarina on varmasti mainio iltasatu muillekin kuin kirjastotädeille, joko lapsen yksin tai yhdessä vanhempien kanssa luettavaksi.


Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 21. sankaritarina [27/50]

maanantai 4. syyskuuta 2017

Bridget Quinn: Broad Strokes: 15 Women Who Made Art and Made History (in That Order)

Bridget Quinn:
15 Women Who Made Art and
Made History (in That Order)

216 s.
Chronicle Books 2017
e-kirja kirjastosta

It was 1987, the spring of my first college year in California.

Tämä jäi mieleeni kesälomalla kun etsin kiinnostavia e-kirjoja Helmet-kirjastojen Overdrivesta. En tiedä taiteesta yhtään mitään, mutta ajattelin, että kirja voisi hyvinkin olla mielenkiintoinen. Kuinka monta naistaitelijaa pystyt nimeämään näin äkkiseltään? Minulle tuli mieleeni vain Frida Kahlo, vaikka maailma ja historia ovat varmasti täynnä lahjakkaista naisia. Ajattelin, että jos ei muuta niin kirjalla olisi ainakin yleissivistävä vaikutus.

Bridget Quinn on taidehistorian opettaja, joka opiskeluaikanaan huomasi saman asian kuin minä. Naistaiteilijoita ei tuotu esille juuri ollenkaan ja paksuissa taidehistoriikeissa he ovat ehkä pienenä viitteenä, miestaiteilijan muusana ja/tai rakastajattarena. Voivottelun sijaan Quinn päätti tehdä asialla jotain ja kirjoitti tämän kirjan, jossa esitellään lyhyesti 15 naistaiteilijaa eri aikakausilta. Kirjassa on paitsi elämäkerrat, myös muutama kuva jokaisen taiteilijan teoksista.

Kirja oli täynnä nimiä, joista minulla ei ollut minkäänlaista mielikuvaa. Rosa Bonheur, Lee Krasner, Kara Walker? Nuokaan nimet eivät sanoneet minulle yhtään mitään. En voi kyllä nytkään väittää muistavani kaikki 15 naista, mutta jäi kirjasta sentään jotain käteen. Elämäkertaesittelyt ovat ytimekkäitä ja niissä on kerrottu naisista taiteen kautta. Vähemmän 'niin monta lasta hän sai' ja enemmän 'näin lapset vaikuttivat hänen taiteeseensa'.

Parhaiten minulle jäivät mieleen Judith Leyster ja Marie Denise Villers. Miksi? Koska kummankin teoksia luultiin pitkään (miespuolisten taideasiantuntijoiden keskuudessa) miesten tekemiksi. Kun totuus paljastui, uusien lahjakkaiden naistaiteilijoiden löytymistä ei juhlittu millään tavalla. Kun totuus paljastui, alkoi maalauksista kummasti löytyä epätäydellisyyksiä joita ei aiemmin ollut ollut. Valitettavasti en yllättynyt.

Taidehistoriikkien lisäksi kirjassa kulkee mukana Quinnin oma tarina taideopiskelijasta taideopettajaksi. Hieman oudolta kuulostivat Quinnin pakkomielteet tiettyjä teoksia kohtaan. En voi kuvitellakaan tuijottavani samaa taulua tuntitolkulla joka päivä vuodesta toiseen. Kirjan loppupuolella minua alkoi häiritsemään se, miten amerikkakeskeinen siitä tuli. Alkupuolella sentään mainittiin muutama eurooppalainen nainen, mutta sitten oltiinkin Amerikassa kaiken aikaa. Olisi ollut kiva lukea muunkin maalaisista taitelijoista, mutta pointtina toki olivat Quinnin omat valinnat ja suosikit.

Kuitenkin, kiinnostava kirja!


Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 48. kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän [26/50]

lauantai 2. syyskuuta 2017

Kesä-elokooste

Kesä- ja heinäkuu olivat aika hiljaisia, mutta elokuussa riehaannuin taas, viimein ja onneksi taas lukemaan. Jotenkin sitä välillä unohtaa miten nautinnollista lukeminen on, mutta sitten siihen jää uudelleen koukkuun.

Tällä hetkellä minulla on kesken Bridget Quinnin Broad Strokes: 15 Women Who Made Art and Made History (in That Order). Saanen sen loppuun tänään jos ei ihmeitä tapahdu ja mietinkin jo mitä lukisin seuraavaksi. On omia hyllynlämmittäjiä, on kirjastolainoja ja on vielä muutama e-kirjakin...


Luetut & blogatut

Ally Condie: Tarkoitettu
Entä jos tuleva puolisosi ei olekaan Se Oikea? Ennalta-arvattavaa dystopiahömppää, erinomaista kesälukemista.

Laura Honkasalo: Pöytä yhdelle: yksinäisyydestä ja yksin olemisen taidosta
Kun yksinäisyys ahdistaa. Hyvä ja hyvin kirjoitettu kirja tärkeästä aiheesta.

Sarri Nironen: Tähdenpeitto
Riina, Joona ja Helsinki. Kaunista kieltä, olisin kuitenkin kaivannut hieman enemmän ryhtiä tarinaan.

Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani
Operaatio Toteuta nuoruuden haaveesi. Turhan opettavainen omaan makuuni, kaipasin sähäkämpää päähenkilöä.

Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa
Junasta löytyvä päiväkirja tuo väriä Guylainin elämään. Kevyttä kesälukemista, yllättävän paljon ruumiineritteitä.

Jane Austen: Lady Susan
Lady Skandaali seurapiireissä. Hauska ja häikäilemätön, itsevarma ja vanhempi päähenkilö.

Natasha Pulley: The Watchmaker of Filigree Street
Lennätinvirkailija, kelloseppä ja taskukellon mysteeri. Vähemmän steampunkia kuin oletin, tykästyin päähenkilöihin.

J. R. R. Tolkien: Beren and Lúthien
Romanttisen legendan eri muodot. Tykkäsin enemmän kuin odotin, kiinnostava lukea myös tarinan taustoista.

Kari Hotakainen: Kantaja
Yksinäisen miehen pakkomielteet. Hauska kirja, ehkä pitäisi lukea enemmänkin Hotakaista.

Timo Parvela ja Bjørn Sortland: Kepler62: Virus
Avaruusseikkailu jatkuu. Homma jäi levälleen kuin Jokisen eväät, pakko lukea viimeinenkin osa.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan Suomi
Mistä ja miten kasvoi Mielensäpahoittaja? Vakavia juttuja huumorilla, tykkäsin.

tiistai 29. elokuuta 2017

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan Suomi

Tuomas Kyrö:
Mielensäpahoittajan Suomi
277 s.
WSOY 2017
Kirjastosta

Taas saamme avata uuden säästötilin.

Ei juhlavuotta ilman Mielensäpahoittajaa, tietenkään. Lähdin lukemaan kirjaa taas hyvin skeptisenä. Mielensäpahoittaja ei ole enää kirja, se on tavaramerkki, jolla lypsetään rahaa kunnes venyneet utareet osuvat maahan. Tästä mainitsin viime vuonnakin kun luin Miehen työt ja tässä sitä taas ollaan kirja kädessä. No, hyvähän sitä toki on lypsää toimivaa ja tuottavaa lehmää. Hyvää ja kylmää maitoa tämä on.

Mielensäpahoittajan Suomessa palataan kaunokirjallisuuden äärelle ja Suomen juurille. Kirjassa on sata Mielensäpahoittajan kertomaa tarinaa, yksi jokaiselle vuodelle ja vuoden tapahtumia koskemaan. Toisinaan tarinat liittyvät suoraan Mielensäpahoittajan omaan elämään, toisinaan ne taas ovat vuodatuksia hänelle (ja meille) tärkeistä aiheista. Kehyskertomuksena Mielensäpahoittaja kertoo tarinoita pojantyttärelleen, joka on kirjoittamassa ylioppilaaksi.

Suomen historian ohella tätä lukiessa tutustuu mieheen itseensä. Tämä on Mielensäpahoittajan elämäkerta ja tykkäsin hänen tarinansa lukemisesta. Pitkään elämään mahtuu pieniä iloja ja syviä suruja, joista kaikista ei vain pääse yli. Pidin siitä, että Mielensäpahoittajan elämä oli ihan tavallinen ja kun jotain epätavallisempaa tapahtui, se nyt vain tapahtui. Ei se Kekkosen vierailu verstaalla niin merkittävä tapahtuma ollut, että siitä olisi kannattanut kenellekään kertoa.

Kyrö kirjoittaa tutulla kuivalla huumorilla, joka uppoaa minuun kuin veitsi voihin. Sillä voi kertoa ne vaikeatkin asiat tekemättä niistä aivan sysimustia. Oma suosikkini koko kirjassa oli Mielensäpahoittajan ja Likan lämmin suhde. Sukupolvien kuilusta huolimatta heillä on paljon yhteistä ja kummallakin on annettavaa toiselle. Järki-ihmisiä molemmat.


Likan mielestä suunnitelmani kuulosti huimausaineiden vaikutuksenalaisina tehdyltä. Kyllä on maalaisen järjen vaikutuksen alaisena tehty.
(s. 54)

Kirjan viimeinen kappale oli tarkasti suunniteltu tiristämään tunteiden viimeisetkin pisarat ulos ihmisestä. Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun se siinä onnistui.


Luettu myös mm.:

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 8. Suomen historiasta kertova kirja [25/50]

torstai 24. elokuuta 2017

Timo Parvela & Bjørn Sortland: Virus (Kepler62 #5)

Timo Parvela & Bjørn Sortland:
Virus
192 s.
WSOY 2017
Kirjastosta

Poika otti omenan.

No johan tätä uutta Kepleriä ehti odottaakin! Tästä on mahdotonta puhua ilman jonkin sortin juonipaljastuksia, viidennestä osasta kun on kyse, joten äkkiä katseet muualle jos vasta aloitat sarjan.

Tarina jatkuu muistaakseni melko suoraan edellisestä osasta. Tuo "muistaakseni" on itse asiassa aika olennainen asia. Loppujen lopuksi koko sarja olisikin ehkä paras lukea ihan peräkkäin ettei joutuisi välillä pysähtymään ja pohtimaan, että mihinkäs tämä nyt sitten viittasikaan. Kirjasarja toimisi hyvin esimerkiksi joululahjaboksina! Tai no, senhän näkee sitten viimeisen osan jälkeen.

No, joka tapauksessa! Nuoriso on siis Kepler-planeetalla ja tällä kertaa luvassa on tuiskua ja tuiverrusta. Suurimman uhan pienille pioneereille aiheuttavat nimittäin planeetan nopeasti vaihtuvat vuodenajat. Siinäpä nautit kesästä ja seuraavana päivänä ruska onkin vallannut maan. Hangessa tarpomaan joutuvat etenkin Ari ja Marie, jotka löytävät luolasta selvästi maapallolta peräisin olevan luotaimen. Miten ja miksi se on päätynyt Kepler62:lle?

Kirjassa tapahtui useampikin jännä juttu, mutta jotenkin jäin silti sellaiseen "no ei tässä kyllä tapahtunut juuri mitään"-olotilaan. Ehkä se johtui siitä, että tarina päättyi juuri kun tilanne oli niin sanotusti päällä. Kaikki paljastukset ja ratkaisut on jätetty viimeiseen kirjaan, joka on kyllä ihan pakko lukea jahka se ilmestyy. Kirjailijakaksikko on luonut hyvin koukuttavan kirjasarjan, jonka ltoivon löytävän lukijoita eri-ikäisistä tytöistä ja pojista. Minua hieman huvittaa edelleen se, että kirjan jokainen osa on edellistä pidempi. Houkuttele nuori lukemaan lyhyettä avaruusseikkailua ja kun koukku on nielty, paksumpikin kirja täytyy lukea.

Erikoismaininta Pasi Pitkäsen upealle kuvitukselle! Se kantaa tarinaa eteen päin ja luo tunnelmaa, jota teksti ei oikeastaan tee. Ympäristö- ja tunnelmakuvaus nojaa pitkälti kuvitukseen, johon on todella panostettu. Etenkin erilaiset sää- ja maisemakuvat ovat upeita. Lisäksi tummien värien käytöllä on luotu yllättävän pelottaviakin kuvia ilman, että niissä vaanisi aina murhanhimoisia avaruusolentoja.


Luettu myös mm.:

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 5. kirjassa liikutaan luonnossa [24/50]

tiistai 22. elokuuta 2017

Kari Hotakainen: Kantaja

Kari Hotakainen:
Kantaja
140 s.
Kirjakauppaliitto/Kirjamedia 2015
Omasta hyllystä

Kumipuku ja sidonnat eivät ole minun juttujani, mutta ehkä minun tuona iltana olisi pitänyt olla kokeilevampi.

Tässä kirjastotyössä on se huono (?) puoli, että kirjoja tulee kannettua kotiin enemmän kuin niitä ehtii lukea. Sehän tietysti tarkoittaa sitäkin, että ne itse ostetut jäävät vieläkin alemmas lukupinossa. Ne kun eivät karkaa minnekään eikä niillä ole eräpäivää toisin kuin kirjaston kirjoilla. Yritän nyt noin miljoonatta kertaa lukea jotain omasta hyllystäkin, mahdollisesti "joka toinen kirja kirjastosta, joka toinen omasta hyllystä"-periaatteella. Enpä löisi vetoa onnistumisen puolesta, mutta ainakin tämä yksi kirja tuli luettua.

Kari Hotakaisen Kantaja oli siis vuoden 2015 Kirjan ja ruusun päivän kylkiäinen, jonka sait kun ostit jotain Suomalaisesta Kirjakaupasta olikohan se nyt 10 vai 15 eurolla. Jos nyt ihan totta puhutaan niin minulla oli näitä alun perin kaksi. Toisen lahjoitin heti silloiseen kirjastooni ja tämä toinen on lämmittänyt kirjahyllyäni nyt sen reilut pari vuotta. Tällä hetkellä pohdin kirjan kohtaloa: pidänkö itselläni vai laitanko kiertoon nykyiseen kirjastooni? Se on näitä elämän suuria kysymyksiä.

Kantaja kertoo Timo Kalliosta, seurakuntayhtymän määräaikaisesta puistotyöntekijästä. Timo on se mies, joka leikkaa hautausmaan nurmikon, auttaa haudankaivuussa ja huolehtii kukkaistutuksista. Eräänä päivänä hänestä tulee myös se mies, joka auttaa arkun kantamisessa mikäli kantajia on liian vähän. Tätä kautta Timo pääsee todistamaan niitä lohduttomia hautajaisia, joissa kukaan ei oikeasti tiedä vainajasta mitään tai välitä hänestä minkään vertaa. Timo suivaantuu tästä niin, että alkaa laatia muistopuheita tuntemattomille ja huolestuttaa seurakuntansa suntion. 

Oikeastaan ravivetoja harrastava suntio oli suosikkini koko kirjassa! Hän on käytännön ihminen, joka on syystäkin huolissaan Timon uudesta harrastuksesta. 


- Jos sä kykit päivät kirkkomaalla ja asettelet kukkia ja virsiä ojennukseen kappelissa, niin sulla pitää olla vastapainoksi muuta. Kuolleet vetää sua alas, hevoset ylös. Perusarkku painaa tommoset kolkytviis kiloa ja siihen asiakas päälle, tai siis sisään. Se tekee yhteensä tommoset satakakskymmentä kiloa. Yks keskiverto hevonen painaa viissataa kiloa. Eli yks hevonen vastaa neljää vainajaa.
(s.109)


Muistopuheiden laatimisen lisäksi Timo harrastaa nuoruuden rakkautensa stalkkausta. Hänen ja Hannelen tiet erosivat kun Hannele otti esiin kumipuvut ja sidontaleikit, ja Timo on jäänyt jumiin jossitteluun. Entä jos hän olisi suostunut, entä jos heillä olisi nyt perhe, entä jos, entä jos? Entä jos hän selvittää Hannelen yhteystiedot ja alkaa pommittaa naista puheluilla ja viesteillä? Enpä oikein lämmennyt tälle käytökselle, vaikka se kai tässä olikin pointtina. Hotakaisen kertojaääni on niin huvittava, että suurimman osan ajasta melkein unohtaa miten surkeassa elämäntilanteessa Timo on, ja että suntiolla on syytäkin huoleen.

Pidin kirjasta, mutta en ole ihan varma haluanko sittenkään pitää sitä itselläni. Täytyy miettiä asiaa!


Luettu myös mm.:

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 15. kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen  [23/50]

torstai 17. elokuuta 2017

J. R. R. Tolkien: Beren and Lúthien

J. R. R. Tolkien:
Beren and Lúthien
Edited by Christopher Tolkien
288 s.
HarperCollinsPublishers 2017
Kirjastosta

After the publication of The Silmarillion in 1977 I spent several years investigating the earlier history of the work, and writing a book which I called The History of the Silmarillion.

Olen nähnyt Sormusten herra-leffatrilogian noin biljoona kertaa, mutta kirjatrilogian olen lukenut vain kerran suurella tuskalla ja vaivalla. Loputon jaarittelu joka ikisen kiven historiasta ei innostanut lukioikäistä minua ollenkaan vaikka muuten luinkin paljon fantasiaa. Sittemmin olen lukenut Húrinin lasten tarinan, josta yllättäen pidin ihan oikeasti, ja nyt sitten tämän. Hobittiin pitänee syventyä joskus, Silmarillionia ainakin yrittää ja ehkä, ehkä voisin joskus kuvitella lukevani tiiliskivitrilogiankin uudelleen. Saapa nähdä.

Joka tapauksessa valitsin tämän lomalukupinooni ihan itse. Kannesta tuli mieleeni se mainittu Húrinin lasten tarina ja ajattelin, että ehkäpä tykästyn tähänkin. Berenin ja Lúthienin tarinasta minulla oli vain hatara mielikuva. Sankarillinen ihmismies, kirjaimellisesti maailman kaunein haltianainen, joka uhraa kuolemattomuutensa suuren rakkauden vuoksi jne. Vähän sellaista peruskauraa pienellä tragedialla höystettynä. Yllätyinkin positiivisesti siitä, että itse asiassahan se tarinan sankari on Lúthien. Perinteisiin fantasiakirjojen sukupuolirooleihin nojaten kuvittelin hänet metsissä tanssivaksi haihattelijaksi, joka on aina neito pulassa. No, kyllä hän metsässä tanssii, mutta haihattelu on hänestä kaukana ja neito pulassa on useimmiten Beren. 

Tarinassahan on siis kyse siitä, että Beren rakastuu Lúthieniin, jonka isä, kuningas Thingol, haluaa sekä nauraa Berenin pihalle että ripustaa hänen päänsä seinälle. Kompromissina Thingol lupaa Berenille Lúthienin mikäli neito hänet haluaa ja Beren kipaisee hakemassa Thingolille Silmaril-jalokiven. Silmarilit koristavat tällä hetkellä pääpahis Morgothin kruunua, joten Berenin edessä on varsin kiperä ongelma. Sitten hän joutuu suuriin vaikeuksiin ja Lúthien, jonka Thingol on lukinut puumajaan, karkaa pelastus- ja silmarilinpyydystysretkelle.

Kirjan pointti ja se, mikä teki siitä erityisen mielenkiintoisen, oli tämän Keskimaan legendan muotoutuminen. Christopher Tolkien on kerännyt ja järjestänyt kirjaan useita versioita samasta tarinasta isänsä muistiinpanojen pohjalta. Oli kiinnostava nähdä mitä elementtejä tarinasta tipahti pois ajan kuluessa, mitä siihen lisättiin ja mitä Tolkien piti niin tärkeänä, että se sai jäädä. Hieman kyllä suren sitä, että ne ilkeät jättikissat jäivät pois viimeisestä versiosta. Kirja oli sujuvaa luettavaa joskin täytyy sanoa, että tarinan runoversio oli paikoitellen sekä tylsä että liian monimutkainen minun aivoilleni. Kielitaitoni ei ole sentään niin hyvä, että runomuotoinen ja vanhempaa sanastoa käyttävä englanti sujuisi leikiten.

Tykkäsin kirjasta! Suosittelen jos Tolkien kiinnostaa, jos rohkeat haltianaiset kiinnostavat ja jos noin ylipäätään on kiinnostunut siitä, miten kirjailijat päätyvät ideasta A lopputulokseen AB3C.


Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 35. kirjan nimessä on erisnimi  [22/50]